Suklaanaamarin paksuus-ongelma

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin monet naiset kärsivät sellaisesta kroonisesta vaatekriisistä. Minulla on tämä ollut kai ihan koko elämäni, sillä jo pikkutyttönä olen vaihtanut vaatteita noin sata kertaa päivässä ja tämä jatkuu edelleen.

Kerran tai ehkä kaksikin kertaa vuodessa manailen omaa rumaa ja paksua ruumiillistumaani, niin että tekee mieli alkaa itkeä. Tämä päättyy usein siihen, että sitten löydän itseni molemmat kourat sipsipussiin upotettuna sohvan pohjalta ja olen jo aikaa sitten unohtanut, että vyötäröllä tosiaan lepää ne pari ylimääräistä vatsamakkaraa.

Nyt on taas se hetki. (Tämä tarkoittaa siis sitä, että kun elämme vuoden 2012 viimeistä päivää, niin saan ensi vuonna taas pari kertaa murehtia ja märmättää omista liikakiloistani.)

Meidän perhe on kutsuttu helmikuussa isännän ystävän häihin. Ja ah ja voi. Synnytyksen jälkeinen löllö-maha hyllyy mukavasti kun nauraa, maha jää roikkumaan jokaisten farkkujen vyötärön yli kerrassaan nätisti, ellei housut ole sitten sellaista oikein kunnon korkeaa mallia, joka yltää kainaloihin asti.
Laitappa tässä nyt sitten päällesi jotain hehkeää ja koita näyttää tosi ihanalta fiiniltä kotimammalta.

Miksei häihin voi pukeutua yli-isoon flanellipyjamaan tai miksei aina voi olla raskaana? Raskaana ollessaan, ei kukaan tule vastaan tirskuen vatsamakkaraasi, koska sitä ei silloin ole. Olet vain yksi kiinteä kumpu. Kaikki muukin on raskaana ollessa kunnossa, tukka kiiltää ja niin sanotusti äiti hehkuu onnesta.

Täytyy sanoa, että nyt juuri ei näin ole. Naama kukkii siitä viiden kilon suklaakasasta, jotka ahmittiin jouluna, hiukset on kuivat ja näyttää siltä kuin koko ajan sataisi lunta, sillä päänahka on "kuivahko" ja silmänaluset ovat jokseenkin väsähtäneen väriset (lue edellinen postaus).

En vain taida päästä yli enkä ympäri siitä, että juuri nyt tällä hetkellä tämä ylimääräinen ihra minussa ärsyttää suuresti. Ja tiedän, ettei paljoa ole tehtävissä siihen mennessä kun ne häät ovat ovella.

Kaupasta olisi nyt löydyttävä itselle joku makkarankuori, jolla voin sitten mennä masentumaan sinne häihin, muiden 50 kiloa painavien viiden lapsen äitien seuraan.

Täten julistan herkuttoman kauden alkaneeksi heti huomisesta (tai ylihuomisesta, jos tältä päivältä jää kilo nakkeja syömättä, täytynee ne mässätä antaumuksella ja rakkaudella napaansa ja aloittaa vasta sitten terveellisempi kausi!).
Saatte siis seurata seuraavissa päivityksissä myös sitä, kun tämä paksumamma koittaa karistaa makkarat lanteiltaan ja pitää silmät kiinni kun kävelee herkkuhyllyjen ohi.

Tämä kuva on otettu ennen kuin aloin odottaa Elliä.

Nukkumatin ohituskaista.

Rinnetalossa tapahtuu iltaisin kummia. Perheemme vanhempi lapsi on aivan yhtäkkiä päättänyt kokeilla meidän vanhempien hermoja ihan todenteolla.

Kun kello lyö illalla yhdeksän ja koitamme laittaa tämän omapäisen neidin nukkumaan, niin ei, se ei todellakaan onnistu. Tai onnistuu se, heti sen 40 minuutin huudon ja raivon jälkeen. Siinä välissä ehtii tapahtua vaikka ja mitä.

Kun ilta tulee, alamme valmistella lasta nukkumaan. On iltapalaa, pesuja ja lelujenkeräilyä. Harvemmin lapsi kyllä itse koskaan osallistuu siivoukseen. Äitihän siellä pers pystyssä rymyää lattialla. Kun jompi kumpi meistä vanhemmista tokaisee rennosti: "Kohta mennään nukkumaan!", niin silloin lapsen naama ilme kääntyy hymysuusta väärinpäin ja alkaa vallaton vinkuminen "Eiii, kukkuu!!!". Siihen sitten yritämme keksiä kaikenlaista höpöhöpöä, kuten että kun olet mennyt nukkumaan, niin sitten tulee aamu ja leikitään legoilla tai että tontut kurkkii ikkunoista. Nämä typeryydet eivät uppoa meidän lapseen lainkaan, hän kiljuu edelleen "Ei kukkuu mennä!".

Sitten kun on se h-hetki, että lapsi kannetaan yläkertaan omaan sänkyynsä, niin jopas jotain. Huuto on muuttunut raivoksi. Itku tulee sekä lapselle, että äidille. Isä taitaa purra hammasta, ettei suusta pääsisi perkeleitä.
Omasta sängystä kaikin keinoin karkuun yrittävä lapsi on mitä suloisin. Silmät kiinni, kyyneleet valuen, potkien ja repien. Tutti ja jo toistamiseen täytetty maitopullokin lentää kaaressa lattialle. Kaikki on huonosti. Peitto on rytyssä ja unikaveri hukassa, siitä viis. Mutta missä helvetissä on se Nukkumatti?

Tässä vaiheessa alkaa usko loppua jo ihan jokaiselta, paitsi lapselta. Lapsi kuvittelee edelleen, että kohta tuo muija ja äijä luovuttaa ja pääsen takaisin alakertaan leikkimään niillä ihanilla legoilla.

Kun lopulta lapsi rauhoittuu ja alkaa keskittyä unimusiikkiinsa, joka soi cd-soittimesta, minkä pukki toi (Sitä oli toivottu juuri siksi, että se Nukkumatti löytäisi myös meille), niin tässä kohtaa olisi harvinaista, ettei pienempi sisko heräisi ja alkaisi karjua nälkäänsä. 

Ainahan näissä nukutus-tarinoissa on onnellinen loppu ollut. Lapsi nukahtaa viimein tunnin yrityksen jälkeen. Vanhemmilla on tämän jälkeen haaste, nimittäin astella narisevat portaat takaisin alakertaan, ilman että tämä juuri tunnin unta vastaan tapellut taapero ei heräisi. Kun tämä onnistuu mallikkaasti, niin on aivan varmaa, että iltapalaleipää voidellessa putoaa veitsi lattialle. Silloin suusta pääsee v-sana, mutta lapsi ei siltikään herää.

Jakakaahan minulle nyt omista nukuttamis-rutiineistanne. Enkä tiedä haluanko kuulla niitä; "Minun lapseni nukahtaa itsekseen, niin suloisesti kuin pikku-enkeli"-tarinoita.

Alina, riiviöiden riiviö 1-vuotiaana. Hassua kun en löytänyt yhtään tuoretta kuvaa, missä tyttö nukkuisi onnellisena kuin se "pikku-enkeli".

Terveiset lelukasan keskeltä!

Joulu on jälleen kerran vietetty ja nyt elämme näitä välipäiviä. Pian vaihtuu vuosi ja taas monet, kuten myös itsekin lupaudun karistamaan tuon kaiken kinkun ja muun vatsaan ahdetun jouluherkun keinolla millä hyvänsä.

Ensin on saatava tämä pirullinen räkätauti karkotettua. Meidän perheestä minä ja Alina olemma räkätaudissa, pikku-Ellikin tuhisee usein aamuisin, mutta onneksi nuo keittosuolatipat helpottavat sentään häntä.

Kaikesta räästä huolimatta, olen melko freessi ja jaksan kyllä touhuta. Enhän minä nyt voi yhden pikku nuhan takia jättää imuroimatta tai leipomatta. (Phahhahhaa!)

Tänään on siis leivottu hiivaleipäsiä ja imuroitu kuusenneulasia olohuoneesta ja vähän muualtakin.

Saimpa myös itsestäni sen verran irti, että leikin Alinan kanssa lattialla junaradalla ja duploilla. Hyvä reipas äiti!

Joulupukki siis kävi ja muorikin, joten arvaatte varmaan tämän lelujen mahdottoman määrän. Tiesin, että Alina tulee vetämään sen pisimmän korren tässä lahjojen saamisessa, mutten ihan tajunnut, että tämä lelumäärä olisi näin kamalan iso joulun jälkeen. Ja hei, jatkuuko tämä sama määrä niin kauan, kunnes lapsi ohittaa leikki-iän? Täytyykö joka joulu kerätä lattialta yli kolmenkymmenen paketin paperit ja pahvilaatikot, siihen asti kun lapsi täyttää kymmenen? Vai milloin Alina ei enää tarvitse lahjoiksi leluja? Isännän kummipoikakin sai vielä tänä jouluna Star Warsseja ja täyttää kuitenkin jo kymmenen seuraavaksi. Vai onko siinä joku sellainen määräin, että kun lapsi ei enää leiki, joululahjaksi pitää ostaa sitten kasapäin vaatteita, joita minä jo tapani mukaan hamstraan lapsilleni ympäri vuoden? APUA!

Seuraavassa luettelona Alinan lahjoja:

 

• Miina ja Manu: Vanhan linnan salaisuus-kirja
• 3 kpl Disneyn kirjoja. (väri-kirja, iltasatuja ja eläin-kirja)
• Lego Duplo maatilaneläimet
• Lego Disney Prinsessa Tuhkimo-pakkaus
• 5 kpl yöpaitoja
• 4 kpl legginssejä
• 3 kpl sukkahousuja
• Keppihevonen
• Yhteisesti Ellin kanssa ison kasan muovisia ruokalautasia, kulhoja ja mukeja. 
• 4 kpl puisia palapelejä
• Fisher Price Little People Wheelies-autorata
• Brio hella
• Brio tiskiallas
• Ostoskori ja kauppatavarat
• Barbie-tyttö ja hevosvaunut
• Villasukat- ja lapaset
• Kaulaketju
• Hello Kitty koruja
• Pahvinen väritettävä paloasema-talo
• Imuri
• Silitysrauta-setti
• Värityskirja ja kynät
• Pehmoinen pikku-kisu
• Muumi-perhe figuurit
• Koala veljekset dvd
• Esiliina
• Cd-soitin/radio
• Pmmp Puuhevonen cd
• Hertan maailma dvd
• Brio junarata, ratapaloja
• Brio maatilajuna
• Vanhanajan tuutulaulut cd
• Vanhanajan lastenlaulut cd
• Hello Kitty-sadeasu
• Xz Muumi-pesuainesalkku

 

Niin, sanokaas muuta. 

 

 

 

Jouluntunnelmaa!

Varas kävi äitin kynttiläkupeilla.

Kynttilät läks karkuteille ja alumiinit jäi ruttusina odottelemaan roskiinviemistä.

Elli 2 kk ja yksi flunssapotilas!

Rinnetalo on taas hiljentynyt, sillä pienet lapsukaiset ovat päiväunillansa. Täytyy myöntää, että nukahdin itsekin, ennen kuin esikoinen ehti nukahtaa. Muutama viimeyö eivät ole olleet ihan juuri sitä, mitä kuuluisi, mutta onkohan kellään pienten lasten vanhemmilla kovin unelmaisia öitä, varsinkaan niillä joiden lapset ovat alle kaksi vuotiaita.

Talossamme majailee pöpö, joka tähän mennessä on ehtinyt tarttua tuohon esikoiseemme. Yskä, nuha ja kuume tekevät öistä melko piparisia, mutta onneksi sentään päivät kulkevat ihan omalla tavallisella rytmillänsä. Kaiken kukkuraksi isäntäkin ilmoitteli aamulla, että kurkku on karhea. Ompas kerrassaan mukavaa kuvitella jouluaatto, jossa on räkäinen lapsi ja yksi isompi räkäpää.

Tänään oli Ellin neuvola. Neidille tuli juuri kaksi kuukautta täyteen ja tämän kunniaksi hän sai rota-rokotteen. Kyllä naurettiin yhdessä neuvolan terveydenhoitajan kanssa kun Elli yökkäili. Kuitenkin aine maistui niin hyvältä, että tyttö maiskutteli vielä pitkään rokotteen saamisen jälkeenkin.
Pituus oli 57,5 cm (55,0 cm) ja painoa oli 5020 g (4565 g). Reippaasti kasvaa meidän Elli!

Itsekin pääsin käymään vaa'alla ja jopas se saikin tämän mamman hämmästelemään. Omissa mielikuvissani olin ajatellut, että painon on näiden kuuden torttupellillisen jälkeen noussut jonnekin 100 kiloon, mutta yllätys olikin se, että tosiasiassa painoa olikin vain 700 grammaa enemmän kuin silloin kun aloin odottaa tuota toista tyttöä. Hyvä minä, lisää torttuja!!
Koko raskauden aikana painoa taisi tulla kymmenisen kiloa ja se on nyt jo tipotiessään. Ihanaa! Kunhan saadaa joulu lusittua ahmimalla kinkkua ja laatikoita, niin sitten alkaa painonpudotus, näin se on! Kun on kerran kaksi pientä ihanaa tyttöä jo kotona, niin nytpä voikin sitten rauhassa pudotella kiloja, koska seuraavaa raskautta saadaan odotella, mikäli sellaista edes koskaan enää tulee.

Jouluasiat alkavat olla järjestyksessä, tänään täytyy hakea vähän joulukukkia ja servettejä, kynttilöitä ja teippiä, lahjakasseja ja lahjojakin vielä. Huomenna sitten jouluruokia ihan vain vähän.
Tänä vuonna aatto vietetään syöden ensin anoppilassa, sitten illalla varmaan vielä pikkulautaselliset kotona. Joulupäiväksi suuntaamme Turkuun, minun vanhempieni luokse, joten kotiin on turha ostaa kasoittan ruokaa, koska kuitenkin aina isovanhemmilta saadaan jotkut kivat doggybagit mukaamme kotiin.

Siisteys, ainakin hetken

Viikonloppu oli kerrassaan mahtava! Isännys oli ehdotellut jo omatoimisesti viikolla vanhemmilleen, jospa Alina voisi mennä heille yökylään. Ja niimpäs tyttö sitten jo lauantai-aamuna lähtikin ajoissa mummulaan. Minä, joka olisin ehkä tarvinnut lepoa, nautin siitä omasta rauhasta siivoten koko talon. Pesin pyykkiä monta koneellista ja järjestelin paikkoja. Nyt, tai ainakin vielä eilen aamulla koti näytti tosi siistiltä. Tällä hetkellä Alina on taas jo ehtinyt vähän myös "järjestää" huushollia omannäköisekseen.

Aattoon on enää viikko ja edelleen kontista uupuu muutama paketti. Luojan kiitos, Kelan huimat avustukset saapuvat tilille loppuviikosta, joten kaikki tulee kuntoon edes viimetingassa.

Tänä vuonna taitaa olla valkoinen joulu, ainakin sääennusteita kun katsoo, niin pakkasen pitäisi paukahdella viikonloppuna ihan kivasti, joten jos tämä superlumimäärä ei nyt jostain syystä sula tässä välissä, niin valkoista on viikon päästäkin.

Huomenna pieni Ellimme on jo kaksi kuukautta. Tuntuu että tuon pienen tytön reisiin on ilmestynyt muutama mukava pullukkamakkara ja muutenin tyttö jaksaa entistä pidempiä aikoja olla hereillä. Pääosin tyttö on kerrassaan mainio. Hereillä ollessaan hän hymyää ihan koko ajan, kunnes sitten tulee nälkä tai niin kova väsy, sitten hän voi karjua parikin tuntia, niin ettei mistään tule mitään. Väsymys on niin kova, ettei pysty nukkumaan ja nälkää ei voi taltuttaa syöttämällä tissiä, vaan hätäapuan joskus voi olla pulloon pumpattu maitokin.
Ellissä on kyllä potkua!

Koska kerrankin yläkerrassa on inhimillisennäköistä, näytän teille pienen palan yläkertaa.

Haaste.

Blogi saa nyt hieman uudenlaista sisältöä, sillä lukijani ja ystäväni Jippu oli halunnut haastaa minut. Ja tässäpä siis minun vastaukseni 11 kysymykseen, jotka hän on keksinyt.

1. Miten vietätte Joulua? Joulu menee melko perinteisen kaavan mukaan. Aatto ollaan isännän vanhempien luona, heillä ensin syödään, sitten tulemme kotiin päiväunille, jonka jälkeen alamme odottaa valkopartaa saapuvaksi. Ilta lojutaan omalla sohvalla glögimukin kanssa ihastellen lahjoja. Joulupäivänä matkaamme Turkuun minun vanhempieni luokse, jonne kuulemani mukaan joulumuori olisi tulossa jakamaan paketit.
2. Joulun merkitys sinulle? Joulu ei minulle merkitse oikeastaan ainakaan kovin uskonnollista. Joulu on minulle perheen yhteistä ihanaa aikaa, siihen kuuluu syömiset ja paketit.
3. Lähetitkö joulukortteja? Lähetin toki. Aiemmin olen ollut reipas ja askarrellut itse kortteja, mutta lasten syntymien jälkeen on tilattu valokuvakortit netistä. Tänä vuonna kortteja tilattiin 40 kpl ja kaikki niistä on laitettu eteenpäin.
4. Houkuttavatko alennusmyynnit välipäivinä? Heh. Ne ovat kai jo nyt ottaneet varaslähdön tässä tuhlarissa ja juuri eilen tein itselleni tilauksen alemyynnistä netistä.
5. Uusi vuosi lähenee - raketit ilmaan, vai rahat taskuun? Muutama paukku varmaan tulee ostettua, isännän toimesta. Itse en tykkää paukuista yhtään, tulisin toimeen ihan vain niillä tähtisade-tikuille.
6. Uuden vuoden ruokailu teidän perheessänne? Hmm. Nakit ja perunasalaatti. Itselleni hankin ehkä jotain kalaa.
7. Lupauksia ensi vuodelle? Painon on pudottava! (Eikö se ole tarpeeksi ytimekäs vastaus)
8. Luistelu, hiihto, pulkkailu vai laskettelu? Voi elämä, sukset olen nähnyt viimeksi ala-asteella, laskettelua en ole ikänä kokeillut, luistella tykkäisin, mutta välineet hukassa. Ehkäpä tuo pulkkailu on nyt sitten valittava.
9. Vietetäänkö teillä Nuutinpäivää? ;) Ei ole vietetty, eikä varmaan vietetä.
10.  Talvilomamatkoja suunnitelmissa? Enpä ole tullut miettineeksi, miehen lomista ei voi koskaan tietää, joten takuuvarmasti lomat vietämme kotona.
    
11. Se pieni asia, mikä tekee arjestakin juhlaa? Lapset, tietysti, ainakin joskus! :DD

 Minun 11 keksimääni kysymystä tulee tässä:

1. Onko kotipihallasi lunta?
2. Onko talvi ehtinyt jo aiheuttaa sinulle kipeitä paikkoja, oletko esim. liukastunut?
3. Pidätkö lumesta?
4. Mikä on sopiva pakkanen sinulle?
5. Oletko jouluihminen?
6. Millainen on joululahjatoivelistasi?
7. Onko sinulla joulukalenteri? Jos on, niin millainen?
8. Montako joulukorttia olet saanut?
9. Pidätkö joulupipareista?
10. Oletko leiponut pipareita tai torttuja?
11. Aiotko katsoa telkkarista tänä vuonna Lumiukon?

Haasteen saavat seuraavat bloggarit kaarina ja Sara, ihan vaan nämä kaksi, koska enhän mä nyt voi ketä tahansa haastella. HÖH! 

 Siispä nyt haastan lukijoita tekemään samat temput!

1. Kiitä haastajaasi ja linkkaa hänet postaukseesi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

Joulumieltä!

Pikku hiljaa alkaa täällä rinnetalossakin olla sellaista jouluntuntua. Eilen laitoin isännän asentamaan kynttelikköjä, mikä ei sitten ollutkaan niin helppo homma. Ihan liikaa rikkinäisiä valoja ja sen seurauksena hermoromahdus. Onneksi oli varalamppuja, muuen olisivat saaneet kyllä jäädä laittamatta.

Joulupukinkonttikin alkaa olla täytetty. Lapset on taas etusijalla ja pakettimäärät ovat valtavat. Pikku-Elli saa tämän joulun vain kölliä sylissä, kun äiti availee hänen pari pakettiaan. Ensi vuonna saa hänkin sitten peuhata paperien seassa.
Isosisko taitaa saada tänä vuonna ihan liikaa leluja lahjaksi. Tämän hetken tietojeni mukaan aattona lahjapapereista kuoriutuu Fisher Price Little People Ramppi-autotalo, Brion puinen hella sekä vesiallas, pölynimuri, duploja, silitysrauta-setti ja väritettävä pahvinen leikkimökki.
Tähän päälle vielä kaikki pehmoiset paketit, muutama kirja, dvd ja cd.

Tänään käytiin tyttöjen kanssa seurakunnankerhon joululounaalla. Ja pakko taas vaan todeta, miten hyvää jouluruoka onkaan., vielä muutama viikko ja sitten sitä saakin mättää ihan ähkyyn asti. Tällä kertaa kerhossa oli viimeinen kerta ja nyt alkaakin sitten joulutauko, samoin perjantaina käydään viimeisen kerran perhekahvilassa ennen joulutaukoa. Taas saa ihmetellä miten ihmeessä äiti-ihminen selviää tämän pitkän joulutauon aikana, kun sosiaalisetsuhteet kusevat aivan täysin. Suurin osa ihmisistä menee sukuloimaan ja kaikilla on koko ajan kiire kaikkialla. En voi kai kieltää, etten itse perheeni kanssa kulkisi paikasta toiseen. Ja onhan se ihan luksusta vain olla kotona ja ihmetellä. Jospa vielä hyvä sää sallisi, niin voisi olla ulkonakin.
Onhan kai niinkin sanottu, että joulu on sitä perheen yhteistä juhlaa.

Jotta jouluntunnelma ei loppuisi, tänään aion laittaa riisipuuron uuniin muhimaan, vatkata vähän kermaa ja nauttia sitä luumukiisselin kanssa. Jospa tänään laittaisi myös joululaulut soimaan tai soittaisi niitä Alinan ja Ellin riemuksi vaikka pianolla.

Askarreltiin taannoin tällainen pahvinen lumiukko Alinan kanssa.

Tytöt neuvolassa

Taidettiin juuri eilen isännän kanssa päättää siitä, että lapsilukumme on täynnä. Vai voiko tästä nyt edes sitten päättää vielä, kun kuopus on juuri oppinut nukkumaan inhimillisesti yönsä ja vatsavaivatkin ovat jättäneet pikkuisen rauhaan.

Onhan niitä hetkiä, kun ajattelee, että nyt riittää, nämä lapset ovat ihan tarpeeksi. Mutta toisaalta taas niitä hetkiä, kun haikeudella ja kostein silmäkulmin miettii sitä ihanaa odotusaikaa.

Eilen kuitenkin tuli selväksi se, että Elliltä pieneksi jääneet vaatteet voidaan laittaa kiertoon. Ja onhan se niinkin, että jos ja kun ikinä meille tulisi se kolmas lapsi, niin saahan hänelle sitten uusia vaatteita lisää. Kunhan vuosi vaihtuu ja joulut on juhlittu, niin laitan sitten pienet tytön vaatteet myyntiin, ainakin osan niistä.

Eilen käytiin tyttöjen kanssa neuvolassa. Alina sai esitellä taitojaan 2-vuotisneuvolassa. Terveydenhoitaja kehui Alinaa reippaaksi ja tomeraksi tytöksi. Alina höpötteli välillä ihan oikeitakin lauseita, mutta välillä lauseisiin sekoittuu se ihan oma kieli ja oikeat sanat. Pituutta hänellä oli 83 cm ja painoa 12,3 kiloa. Hyvin kasvaa ja vihdoinkin alkaa käyrätkin nousta ylöspäin.

Elli täytti eilen kuusi viikkoa. Hän on alkanut jutella ja on kovin kiinnostunut ympäristöstä, hereillä ollessaan tarkkailee lelukaarta ja hihkuu sille. Päätäkin hän kannattaa jo melkoisen hienosti. Saimme ohjeen treenata oleilua lattialla, jotta jossain vaiheessa kääntyminenkin alkaa sitten luonnistua. Ellillä oli alkuviikosta tosi runsaasti hormoninäppyä rintakehässä, mutta nyt se on jo paranemaan päin. Koko rintakehä oli ihan kirkuvan punainen. Pikkuisen on vielä poskilla rosoista punaisuutta, mutta senkin luulisi pian helpottavan kun putsaamme sitä antiseptiselläliuoksella.
Ellin mitat olivat 55 cm ja 4565 grammaa. Hurjasti on kasvanut!

Viikonlopuksi olenkin suunnitellut vähän tonttuilua! Vintiltä haetaan kyntteliköt ja muitakin joulukoristeita. Sittten hieman siivoillaan ja järjestetään paikkoja. Alina saa myös leipoa elämänsä ensimmäiset joulupiparit viikonloppuna, annetaan niitä sitten isovanhemmille, kun ei niitä kukaan meidän perheestä kuitenkaan syö, kun ei oikein tykätä.

Ulkona on tällä hetkellä ihanan valkoista, vaikka tuo kamala tuuli ja joka puolelta sinkoava lumipyry ei miellytä tätä ulkoilijaa. Tänään siis päiväunet lapsilla sisätiloissa, kohtahan jo niiden aika onkin.

Ristiäiset

Rinnetalon tuorein prinsessa sai sunnuntaina kasteessa nimen:

Elli Beda Emilia

Juhlat olivat tosi onnistuneet ihan tarjoiluja myöten. Tässä hieman kuvamaistiaisia teille rakkaat lukijat.

Kuinka äiti jaksaa?

Se on hassua, miten ikinä kukaan ei kysy kuinka äiti jaksaa tai voi.

Neuvola on sellainen paikka, jossa moni odottaa, että tätä kysytään. Täytyy myöntää, että kun lapsi on pieni, tällainen rääpäle kuin meilläkin nyt tämä toinen on, niin silloin kyllä kysytään kuinka jaksetaan. Heti kun lapsi on isompi, esimerkiksi samassa iässä kuin tuo meidän esikoinen, ei enää välitetä miten vanhemmat voivat.

Maailmassa taitaa olla paljon sellaisia ihmisiä, äitejä, joiden luonteeseen ei vain sovi se, että myöntää olevansa väsynyt. Taidan itse kuulua niihin. Tähänkään en suoraan kirjoita sitä, että välillä voisin vain painua maanrakoon ja olla ihan hiljaa, ettei tuo uhmaikäinen esikoistyttö löytäisi ja tarttuisi minua lahkeesta.

Äiti on usein se ihminen, joka viettää lasten kanssa suurimman osan päivästä, varsinkin silloin jos tämä sattuu olemaan hoitovapaalla tai äitiyslomalla, eli kotona lasten kanssa, tekemättä töitä. Ja tähän taas mainittakoon se, että lasten hoitaminen kotona, on työtä, hiukan erilaista vain kuin se työ mitä monet tekevät kello 8-16 välillä. Äidit tekevät työtä vuorokauden ympäri. Jossakin vaiheessa monilla äideillä on tapana saada parit auttavat lisäkädet, ehkä juuri siinä kello 16 maissa.
Mutta onhan niitäkin, joille ei koko vuorokauden aikana niitä auttavia lisäkäsiä tule ollenkaan, miten ne äidit voivat?

Kun kotona on yksi taapero ja pikkuvauva, saattaa äidin hermot kiristyä, varsinkin silloin kun taapero päättää levittää vessapaperirullan pitkin vessan lattiaa, tai rasvata kauan odotetun lööppilehden sivut ryppyvoiteella. Välillä kymmeneen laskeminen, eikä rauhassa hengittäminen auta, silloin on karjuttava ja se auttaa huomattavasti vähemmän, kuin se että olisi vain hengitellyt ja poistunut paikanpäältä toiseen huoneeseen. Tähän lisämaustetta voi tuoda se, että vauva on juuri kakkinut vaippansa täyteen sinappimönjää ja itkee siihen liittyvää karmaisevaa itkuaan pää punaisena. Kuinka tästä tosiaan selviää?

Kun ja jos kotiin saapuu ne apukädet, tulisi äidin antaa lisäkäsillä töitä tehneen apuihmisen myös levätä. Usein se on hankalaa ja siitä syntyy kiistaa. Puhuttakoon nyt niistä apukäsistä vielä sen verran, että usein isi-ihmiset ovat niin arkoja hoitamaan vauvoja, ellei kyseessä ole se seitsämäs oma kullannuppu tai muuten vain niin enkelimäisen kiltti vauva, että äidin on kurja antaa lastansa isi-ihmisen hoiviin. Myönnän itse sen, etten viitsi meidän pientä mussukkaa edes tarjota isille, koska en halua, että isi joutuu stressaamaan siitä, miten kirkuvan punaisen vauvan saa hiljaiseksi ja siksi toiseksi se, että meidän kuopus-vauva alkaa välittömästi itkeä kun minä poistun samasta huoneesta, hiukan on herkkä hipiä!

Täällä kodissa äiti jaksaa kohtalaisesti, on hyviä ja huonoja päiviä. Välillä aamulla kun herää, huomaa että pyykit on eiliseltä unohtunut koneeseen ja tiskivuori ylettää jo metrin korkeuteen. Joskus sohvalta voi löytyä vaippa, käytetty sellainen. Nämä asiat ovat kuitenkin hoidettavissa, jos äiti vain jaksaa.

Tarkoitus oli vain selventää miten paljon äidin on tosiaan kestettävä, itkut ja hammastenkiristykset, niistä kaikista on vain selvittävä.

Joulu joulu tullut on.

Ristiäisten järjestely on vienyt joulutunnelman kyllä minun sydämestäni. Pikku hiljaa kuitenkin, kun ristiäisten järjestely alkaa olla hanskassa, alkaa pikku joulutonttu virittäytyä minussakin. 

Jouluhan on punainen, joten meidänkin kotiimme on eksynyt punaisia juttuja. Ruokapöydälle laitoin neljä tuikkukuppia eri punaisen sävyissä. 

Olohuoneen sohvalle ilmestyi kaksi punaista tyynyä ja punainen viltti. 

Jouluvalojakin olen jo vähän laitellut, sisälle tosin. Alina ja vauva saivat mummulta jääkarhu-ledvalon, joka on sitten sellainen yölamppu lapsille. 

Pian voisi jopa ajatella ostavansa jotain pukinkonttiin, soitin meinaan tälle valkoparralle ja hän on tulossa myös meille, koska meillä on kilttejä (?) lapsia.

Tervetuloa leikkihuoneeseen!

 

 Entisestä makuuhuoneestamme on tehty leikkihuone tytöille. Alinahan täällä varsinaisesti leikkii ja sekoittaa lelujansa ja onnellisena tyhjentää myös vaatekaappeja. Vauvalle huoneessa on kehto, jossa hän ei kyllä ole koskaan kymmentä minuuttia kauempaa ollut, kun ei viihdy niin ei viihdy. Lähinnä tuo korikehto on vain ilo silmälle, eikä mitään muuta. (toisin sanoen säilön sinne kaikenlaista turhaa tavaraa, jottei Alina pääse niihin käsiksi) 

Tuo nalleistuin on kirpputorilöytö, jonka taannoin ostin lastenkirpparilta hintaan 5 euroa. Se on ihana! Juuri kohta alan filmaamaan tyttöjä joulukortteja varten ja tämä ihanuus tulee kuviin mukaan.

Korikehdon tekstiilit olen tehnyt itse, lukuunottamatta tuota katosverhoa, joka on tavallinen sivuverho. Se löytyi sattumalta kirpputorilta, maksoi naurettavat 20 senttiä. Siinä oli muutama tahra mutta sain ne pois sappisaippualla. Verhossa olevat violetit satiininauharusetit on peräisin vauvakutsuilla saamastani vaippakehdosta, jonka eräs työkaverini oli  minulle väsännyt. Taidan olla oikea niksipirkka-mamma! Reunaröyhelön ompelin jo Alinaa odottaessani ja sen piti tulla Kelan paffilootaan reunasuojaksi, mutta yllärikös se oli, ettei Alina viihtynyt paffilootassa niin yhtään. Ja sekös oli isännälle iloksi, sillä hän oli sanonut, että meidän lapsemme ei tarvitse pahvilaatikossa nukkua!