keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kesähulinaa

Kesähulinoista ehdinkin jo kertoa, mutta koska en jaksanut silloin laittaa kuvia kamerastani koneelle ja sitten tänne, niin nyt kun olen saanut johdot kaivettua kaapista, onkin aika valottaa teille hieman kesäfiilistä kuvin.


Pienempi rinsessa tykkää "kikaa". Onneksemme omassa pihassamme on leikkimökki (muumimökki), hiekkalaatikko, roikkumisrenkaat (mitkälie?), keinut ja rutkasti tilaa temmeltää. Mukavaa kun voi olla leppoisasti myös omalla pihalla, eikä tarvitse lähteä kauemmas hakemaan viihtyvyyttä.


Alina rakastaa voikukkia, iskä ei. Alina on kerännyt jokapäivä kimpun keltaisia "aaingonkukkia" ja nyt on sitten hämmästelty kun ne muuttuvat "puhalluskukiksi". Elli puhaltaa myös noita kukkia, mutta onnistuu aina laittamaan suuhunsa ne haituvat ja sitten ei ole muuten yhtään hauskaa enää.


 Viikonloppuna oltiin yhden tavaratalon pihalla ilmaisissa laitteissa riakkumassa. Alina uskaltautui ensimmäisen kerran elämässään myös toukkajunaan, kuten myös pikkusiskokin. Pikkusiskon kaulasta pidettiin niin lujaa kiinni, aivan kuten äiti neuvoi.




Perjantaina saatiin isomman rinsessan kanssa hiukan yhteistä aikaa, kun mentiin viettämään kivaa päivää viimeisen kerhopäivän kunniaksi. Mukana olivat muutkin kerholapset vanhempineen. Kävelimme pitkospuita pitkin suoalueella ja kiipesimme näköalatorniin. Itsekin ensikertalaisena, olin tosi ihmeissäni siitä kaikesta näkymästä. Vaikuttavaa! 






Ja kaiken kukkuraksi eräänä päivänä kun oltiin tulossa kerhosta kotiin, soitti mummu ja käski kiiruhtamaan äkkiä kotiin, sillä he odottivat meillä kotona jonkun yllätyksen kanssa. Oli aikamoista kun tultiin pihaan ja terassin kaiteen alaraosta kurkisti pienet tassut. 




Tämmösen lellivauvan olivat isovanhemmat hankkineet itselleen eläkepäivien ratoksi! Ja johan on sitten meininkiä tässä kaverissa, kuin pienessä kylässä konsanaan! 

tiistai 27. toukokuuta 2014

Kukin tyylillään!

Aiemmin pohdin hiusteni kohtaloa ja monesti tosiaan onkin tehnyt mieli sanoa lopulliset hyvästit tälle puoleenselkään ylettävälle karvalle, mutta mutta. Tiedän, että pillittäisin seuraavat puoli vuotta sitä, miksi ihmeessä menin leikkaamaan, joten


 Ennen näytin tältä, kunnon kotimammalookki, vaikka meikkiä kyllä on, mutta kivat pesemättömät ja saksanpaimenkoiranväriset hiukset. 


Ja tsädääm, tämä muutos tapahtui eilen, istuttuani kolme tuntia kampaajan hyvässä hoidossa. Ihanaa, omaa- aikaa, sai istua ja turista, nauraa kuollakseen ja teekin tarjoiltiin nenän eteen.






Päivänvalossa tummanvärin seasta kaivautuu esille ihanaa punaista, ahh.

Kesähelteiden jälkeiden pärinä.

Ihanan lämpimän, ellei jopa hikisen viikonlopun jälkeen onkin sitten jälleen sadepäivä. Sadepäivissä ei sinänsä ole mitään vikaa, ainakaan tällaisena karuna siitepölyaikana, mutta se, että sataa vetta ja on hämärää, aiheuttaa erilaisia kammottavia juttuja minussa.

 Mätän ruokaa niin paljon kuin napani vetää (ja voi pojat, se vetää paljon!)
Väsymys on armotona (totta kai, kun on herätty taas ihan liian aikaisin) 

Hellepäivät olivat rattoisia, aamulla kun heräsi aikaisin, ehti pestä päivän aikana kolme koneellista pyykkiä ja saada ne jopa kuivaksi saman päivän aikana. Meillä kärsitään keskilievästä siitepölyallergiasta ja otin riskin kuivata vaatteet pihalla, enkä kyllä huomannut, että oireet olisivat jotenkin pahentuneet. 
Mikä parasta, meillä ei ole näkynyt kuin ehkä kolme hyttystä, ilmalämpöpumppu tekee viileää ilmaa sisälle ja grilliruokaa ei voita mikään! 

Mitä muissa perheissä yleensä grillataan, kaipaisin kivoja niksejä mitä lapsille grillataan. Meidän tytöt syövät lähes kaikkea, mutta toki lasten suosiossa ovat nakit ja makkarat, joita ei itse välittäisi aina tarjota lapsille. Nyt kun kesäaika tulee hurinalla, ja lounas ja melkeimpä päivällinenkin tulevat grillistä, niin ei ihan viitsisi joka aterialla nakkeja tarjota. 
Meidän grillissä kypsyy broileri, kesäkurpitsa, perunat, maissit, possua tms. ja tietysti sitä kyrsää. 

Mutta olisiko jollain antaa jotain uutta kivaa syötävää??

Ja koska juuri puhuttiin syötävistä, on hyvä kertoa tässä vaiheessa myös se, että edellisviikonloppuna sairastuin vatsapöpöön ja se, se se vasta ihana tauti on. Tämä oli jo toinen kerta tämän vuoden puolella, kun joka päästä lentää ja lujaa. Ikäväksemme myös nuorempi prinsessa sai pöpön itselleen, mutta selvisi kyllä niin vähällä, ettei koko pöpöä edes meinannut huomata. Viime viikko oli siis melkoinen kooma viikko ja sen jälkeen olenkin ollut ihan tajuttoman väsynyt. Ehdin tässä taas jo miettiä kauhukuvat kaikista pahimmista sairauksista, mutta väsymyksen taidan laittaa tuon taudin ja helteiden syyksi. 

Väsymyksellä tarkoitan sitä ihan konkreettista väsymystä, vaikka väsynythän tässä voisi olla vaikka ja mihin. Muutamana päivänä olen torkahdellut sohvalle katsellessani Täydellisten naisten tuotantokausia. Ja herännyt aina siihen, kun joku ystäväni on joko soittanut tai laittanut viestiä. Ja pakko tarkentaa, että tänä aikana pikku-prinsessa on ollut kauneusunillaan ja isompi nenä kiinni tabletin ruudussa. 

Kesä tuo tullessaan myös sen, että auttamattomasti kaikki kerhot loppuvat. Niimpä meidän tyttöjen on keksittävä huru mycket kaikkea kivaa touhuamista kesäksi. Isukki on luvannut trampoliinin ja itse hankin viikonloppuna tytöille uima-altaan. 
Tuleva kesä on senkin puolesta hieman erilainen kuin edelliset, sillä armas avopuolisoni on töissä suurimman osan ajasta, eikä hän pysty yrittäjänä pitämään mitään vuosisadan kesälomia. Niimpä haaveissa siintää joku supertehokas lomareissu jonnekin, ihan siis rakkaan maamme rajojen sisäpuolella. (Luoja mä en tiedä pystyisinkö edes lähtemään noiden kahden, ah niin herttaisen neidon, kanssa yhtään mihinkään kauemmas!!) 

Muutamana kesänä ollaan oltu Pohjanmaalla päin, Tuuri ja Ähtäri ovat olleet ihan kaikkien suosikkeja. Ähtärissä on ihana eläinpuisto, hinta ja laatu täsmäävät. Tuurissa pääsee ostoksille, tai no, ainakin viime kesänä se vielä onnistui. En voi olla varma, että enää tänä kesänä pikku-prinsessa nukkuisi muutaman tunnin ajan, kun äiti samalla shoppailee. 

Mihin muut perheet menevät kesäksi? Löytyykö ihana kesämökki jostain? Vai tekeekö muutkin tällaisia parin päivän reissuja sinne ja tänne? 


keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Pohdintaa uhmaiästä ja kärsivällisyydestä.

Tuli sellainen olo, että on pakko kirjoittaa hiukan isomman lapseni uhmaiästä. Kiitos ja anteeksi jo etukäteen.

Meillä asuu uhmaikäinen, sen olen todennut jo niin monesti, etten edes muista. Tällä hetkellä tuntuu, että uhma on voimakkaimmillaan ja tyttö käy niin herkillä.

Saanen jakaa kanssanne edellisaamun tilanteen. Koko perhe nukkuu autuaasti, kunnes vanhempi tyttö herää ja kertoo, että on nälkä ja pissahätä ja mitä vielä.
Kapuan sängystä ylös ja menemme alakertaan, päivä on alkanut mielestäni hyvin. Ja yökin on nukuttu ihan perinteiseen tapaan, eli mainiosti.
Valmistan tytöille aamupalan, laitan annokset pöytään, nostan pienemmän tuoliinsa. Sitten se alkaa. Isompi tyttö alkaa vinkua "iiii, en pääse tuoliin". Katsahdan tuolia ja tuoli nököttää omalla paikallaan, ihan juuri niin kuin ennenkin, siihen pääse yksi pieni 3-vuotias kiipeämään loistavasti. Tuoli ei millään tavalla ole liian lähellä pöytää.
"Nosta mut, nosta mut." Poistun paikalta, sanomalla, että tyttö saa ihan itse nyt kiivetä tuoliinsa. Menin vessaan, jonne tyttö seuraa minua ruikuttaen, ettei pääse tuoliin. Käskin häntä siirtämään tuolia hiukan, jotta hänen olisi helpompi mennä tuoliin, vaikka siis se ei olisi ollut välttämätöntä tuolia siirtää.
Menemme yhdessä ruokailutilaan ja tsädääm!
Tyttö työntää tuolin noin puolitoista metriä pois päin ruokapöydästä ja kiipeää tuoliinsa, jonka jälkeen alkaa armoton raivohuuto; "HALUAN LÄHEMMÄS!".

Liityin Facebookissa johonkin huuhaa-ryhmään, jossa ruoditaan vanhemmuutta. Siellä oli monta keskustelunaloitusta uhmaikäisistä, siitä miten raivotaan sukista joita ei saada jalkaan ja pienestä märästä kohdasta paidassa.

Itse ainakin huomaan monesti päivässä, että luulen lapsestani ihan liikoja. Välillä täytyy palauttaa itsensä maanpinnalle. Haloo hei- lapsi on vasta kolme vuotta. (Sama pätee myös tuon 1,5-vuotiaan kanssa)

Oma stressi, kiire jonnekin, ovat sellaisia asioita, jotka yhdessä tuon 3-vuotiaan uhmaamisen kanssa aiheuttavat meillä välillä melkoisia tilanteita.

Tänä aamuna omat piuhat eivät meinanneet riittää, kun yritin kuivata hiuksiani, toinen tytöistä kiipeää olemattomilla taidoillaan portaita yläkertaan ja toinen jankuttaa lahkeessa kiinni että Milli ja Molli ohjelmaa ei tule telkkarista. Sata kertaa "Milli ja Molli ei tuu telkkarita".
Näissä tilanteissa olen pyrkinyt hengittämään, mahdollisimman syvään. (Ja toki myös hain sen nuoremman sieltä lähes yläkerrasta pois)

Vanhemman tyttäreni kärsivällisyys on ihan yhtä huono kuin minunkin, vai pitäisikö sanoa isänsä. Minä maltan, olen rauhallinen, kuten taas tuo armas mies, on sellainen enemmän "kaikki tänne ja heti"-persoona. Vanhemmasta tytöstä on muutaman vuoden aikana tullut samanlainen. Luulin, että pikkusiskon vauva-aika, koliikkeineen sun muineen, olisi jollain tapaa koulinut isommasta kärsivällisen.
Mutta ei, vaikka kuinka koittaisin selittää sen, että pikkusisko puetaan ensin kokonaan, sillä jos pukee vain hanskat ja pipon ja välissä auttaakin isompaa, niin siinä sivussa pienempi ehtii jo riisua kaiken, jopa sukatkin.

Millä ihmeellä kukaan "opettaa" lapsilleen kärsivällisyyttä?

Ps. Ja miksi ihmeessä uhmaikäinen osaa pukea vaatteensa vain joka toinen päivä?

tiistai 6. toukokuuta 2014

Aikaa äidille! -kiitos naapuriin.

Ah hiljaisuutta. Isompi lähti leikkimään naapuriin ja pienempi on onnellisesti päiväunilla. Ja mitä tekee tämä äiti, istuu koneella, täyttelee Dermosilin tilauslappua, ihastelee uusia kangaspalojaan. (syö sipsejä!)

Ensimmäiseksi haluan kertoa sen, etten varmaan ikinä elämässäni ole urheillut näin paljon kuin viimeisen kolmen päivän aikana.
Lauantaina kävin kuntosalilla, sunnuntai-iltana kokeiltiin hieman juoksemista naapurinrouvan kanssa ja eilen aamulla oltiin äiti-lapsi jumpassa.

Olen täysin intounut kuntosaliin, ihana uusi ja suhteellisen rauhallinen paikka, ei liikaa hikisiä, punoittavia sikaniskoja. Ihana salinpitäjä ja edulliset hinnat.
Samaisessa paikassa on myös äiti-lapsijumppa, jossa eilen oltiin ensimmäistä kertaa. Tiedostin jo ennen jumppaa, että en luultavasti lasteni kanssa pysty jumppaamaan, ihan senkin takia, että toinen painaa lähes 16 kiloa ja toinen liki 12, muutamia liikkeitä pystyin tekemään niin, että käytin vastuksena pienempää tyttöä. Ja hiki kyllä virtasi ja hauskaakin oli. Lapsilla oli mahdollisuus liikkua ominavuin tunnelissa ja muutakin kivaa rekvisiittaa oli. Taustalla soi ihanat lastenlaulut.
Innostuipa myös isompi tyttö hiukan äidin kanssa yhdessä jumppaamaan, heti siinä vaiheessa kun olin itse lattialla valmiina punnerruksiin. Tyttö hyppää selän päälle ja siinä sitä sitten koitettiin punnertaa, selässä 16 kiloa painoa. (Ei naurattanut)

Projektissa kusee hieman se, että ruokavalio on vähän vielä hakusessa. Ylpeä olen siitä, että ainakin joka toinen päivä olen syönyt jopa aamupalan. (Kuulen teidät kaikki, jotka siellä huokaatte) Lounaskin on pysynyt lähes aina salaattipainoitteisena, mutta iltapäivän ja illan ruokailut ovat ihan vaan sitä mitä käteen sattuu sopimaan, eli petrattavaa on aikalailla.
Olen tehnyt sopimuksen itseni kanssa, että vähintään kaksi kertaa kuntosalilla on käytävä viikossa ja siihen lisäksi pari muuta liikuntasessiota. Tuo äiti-lapsijumppa on kiva, kun ei tarvitse miettiä, minne lapset saa hoitoon. Ja jos rouva Naapurinrouva lähtee vielä uudestaankin harjoittelemaan juoksentelua, niin kelpaa minulle!

Vaakaa en ole uskaltanut katsoa, mutta sen tiedän, että ainakin kaksi kiloa on pudonnut, mutta se ei nyt vielä tunnu eikä näy missään. Armas siippani kyllä huomautti, että poskeni ovat pienentyneet. ( Ehkä mulla ei vaan ollu suussa just silloin kourallista karkkia)

Ompeluharrastus kutkuttaa koko ajan mieltä, mutta aikaa ei tunnu riittävän, kaavoja ei ole kuin muutamat ja tekniikkakin on melko surkeeta. Näen unia saumureista! Sillä aikaa kun isäntä surffaa Nettiautossa, minä kuolaan Tori.fi:ssä saumureita.
Hamstrasin kankaita Sampsukasta ja yhdestä Facebookin kirppikseltä. Nyt suunnittelen, mitä kaikkea noista ihanuuksista voisi tehdä. En uskalla aloittaa mitään, sillä tiedän, että menee rahat hukkaan jos alan sohlaamaan ompelukoneellani.
Tarvitsisin myös lisää taitoa ommella, sillä resoreiden ja kanttauksien kanssa on hiukan ongelmia. Eli hoi kaikkia ompeluingenjöörit, pieni ompelukurssi kiinnostaisi.




Pian on tulossa äitienpäivä! (Armaani, jos luet tätä, niin voisit ottaa edellisestä tekstikappaleesta hiukan vinkkiä ja niin...) Perinteisesti suuntaamme isolla köörillä syömään, saatan ehkä saada jonkun kortin Alinalta, jos kerhossa on väkerretty jotain kivaa pientä. Viime vuonna muistelisin saaneeni kultaiseksi itsemaalatun hierontanystyrä-jutun.

Millaiset perinteet teillä muilla on äitienpäivänä?