keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Isin kanssa pitsaa pyörittämässä!


 Sunnuntaina oli pitsa-päivä, johtuen ehkä siitä, että isäntä oli ollut lauantaina kaverinsa polttareissa ja hänen elimistönsä huusi rasvaa!
Täytteenä oli perinteisen jauhelihan lisäksi, ananasta, maissia, herkkusieniä, aurajuustoa ja toki ihan emmentaaliakin.


Meillä kun tehdään pitsaa, tehdään myös itse pohja. Minä teen taikinan, laitan sen kohoamaan, jonka jälkeen isäntä ottaa kaulimen kauniiseen käteensä ja tekee lopputyön. Ja minä sitten siivoan jauhot ja muut rensselit pois.

Pitsapohja

2 dl lämpöistä vettä
30 g hiivaa
2 rkl öljyä 
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva veteen, lisää loput aineet ja anna turvota noin puoli tuntia. Kauli pellille, levitä täytteet ja paista 225 asteessa, kunnes juusto on kauniin ruskea.



Alina sai auttaa isiä. Hän haki itse oman tuolinsa keittiötason viereen ja kiipesi istumaan, kädessä viuhtoi pieni puinen kaulin. Alina pyöritti pientä taikinanpalasta käsissään ja pöydällä, sitten siihen lisättiin myös ketsuppia, koska laittoihan isikin sitä kaulitun pitsapohjan päälle. "Eipoo eipoo!", Alina huutaa. Jauhoja täytyi laittaa lisää koko ajan. Ja kyllähän tuota pöllyävää vehnäjauhoa sitten riittikin pitkin lattioita.






Elli-Elmeri 3 kuukautta



Elli täytti juuri kolme kuukautta. 

5630 g & 59,5 cm

 Elli on omassa ihanuudessaan tosi tyytyväinen tapaus. Iltaitkut on vähentyneet huomattavasti ja nyt ei me vanhemmatkaan jännitetä illan tullen, että itkeekö Elli kaksi vai kolme tuntia tänään. 
Hiukan liian ahkeran isosiskon takia, Elli ei ole paljoa päässyt tutkimaan maailmaa lattianrajassa. Pikku hiljaa uskallan luottaa siihen, ettei isosisko Alina rämähdä pienemmän päälle touhutessaan leikkimaton vieressä. Monesti tytöt pötköttävät vierekkäin leikkimatolla ja Alinakin esittää pikku-vauvaa ja läpsii kaaressa roikkuvia leluja sekä tekee leikki-itkuääntä. 

Kovasti tuo Elli yrittää myös luoda kontaktia pulisemalla omiaan. Ihanaa "ööh ööh"-ääntä tämä keksi myös pitää tänään neuvolassa, kun terveydenhoitaja antoi rotavirus-rokotetta suuhun. Nauruakin on jo kuultu montakin kertaa. 

Elli pitää suihkussa olemisesta äidin sylissä, isosiskon naama pistää hymyilyttämään. Päiväunia vedetään edelleen monen monta tuntia putkeen ja äidin tissimaito on sitä parhainta, pulloa Elli ei edes huoli. Kuukauden päästä luultavasti neuvolassa jo kehoitetaan aloittamaan soseiden maistelut, mutta luulempa, että me emme aloita vielä. Pyrin täysimettämään Ellin puolivuotiaaksi, toki se kaikki on omasta jaksamisesta kiinni, maidon riittämisestä ja siitä, tekeekö tuo lapsi hampaita. 

Ellin suussa, alhaalla ikenessä näkyy kaksi pientä valkoista pistettä, toinen on hieman isompi. Laittaahan tuo hampaidentekeminen miettimään imetyksen jatkumista. Jos Elli nappasee joskus hampaallaan kiinni rintaan, niin voi olla että äidin kärsivällisyys ei kestä. Ja tissi, jos joku ei sitä kestä, että se purraan verille. Isosisko sai ensimmäisen valkoisen helmen suuhunsa seitsemän kuukauden iässä, jonka jälkeen sai rintaa vielä 10 kuiseksi asti. Eli kyllä niitä puraisuja hetken kestää, isosiskon imetys loppui juuri siksi, että hampaat kävivät vähän liian useasti puraisemassa tissinpäätä.


 Elli 3 kuukautta.


Alina 3 kuukautta. 

Todettakoon, että on näissä ainakin jotain samaa ulkonäöillisesti, vaikka luonteiltaan ovatkin sitten kuin yö ja päivä. 



keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kotiäidin unelma

Mikä onkaan sen riemukkaampaa, kun luulit päässeesi vihdoin niistä ylitsevuotavista tisseistä, ja huomaatkin että yhtäkkiä ne vuotavat taas kun pikku nuppu päästää irti rinnasta. Maitoa suihkua pitkin poikin sohvaa ja mietit hikisenä, mistä saisit jonkun kangaspalan jolla hiukan avustaa sitä, ettei koko sohva olisi maidossa.

Hei, suihkutissit on tehnyt comebackin. Ou-jee, sanon minä. En varmaan ikinä tule unohtamaan sitä kolmatta päivää sairaalasta kotiutumisen jälkeen, kun muutenkin jo massiiviset tissini olivat turvonneet entistä suuremmiksi siitä maidonpaljoudesta. Joka paikka kolotti ja olo tuntui  kuumeiselta. Ja selkäkin tuntui tekevän täydet oharit, ihan vaan siitä syystä että nuo kaksi ylikasvanutta molluskaa painoivat enemmän kuin 1,5 kiloa/tissi.

Meillä tuo meidän pienoinen, Elli 3 kk, on sen sortin vesseli, että loukkaantuu suuresti, jos edes kuvittelet ottavasti tissin suusta kesken syötön. Mikäli siis näin teen, tulee ihan armoton huuto ja se kestää sitten ainakin vartin. Näin ollen onkin melko ihanaa, kun esikoinen päättää toimia pikkusiskon syötön aikana tavalla, jota ei vain koskaan pysty käsittämään.

Juuri hetki sitten olin syöttämässä sohvan nurkassa Elliä, kun Alina meni ympäri olohuonetta, sylkäisi lattialle ja pyyhki syljen kädessä olevalla pikkusiskonsa pipolla. Jes! On kerrassaan voittaja-fiilis kun ei voi karjaista, että "Perhanan mukula!", sillä sitten pikkusiskon ruokailu keskeytyisi äidin mahtipontisesta komennus-äänestä. Ja sitten alkaisi se huuto.
Välillä syötön aikana Alina keksii kiivetä yläkertaan, missä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta entäs jos tämä haluaakin sieltä alas, mitä ei todellakaan osaa tehdä, vaikka itse taitaa luulla jotain muuta. Äskeisen sylki-episodin jälkeen, Alina päätti kavuta yläkertaan, joten pakkohan minun oli marssia perässä. Elli oli juuri nukahtanut ja totta kai sitten heti heräsi herkästä unestaan kun nousin sohvalta ylös. Lopputulos on se, että nyt tämä pieni nyytti on yltiöpäisen väsynyt ja ruinuaa vähän väliä jotain.

Mikä siinä mahtaa olla, että tuo esikoinen keksii juuri aina syöttöjen aikana ne kaikkein villeimmät ideat, joita sitten toteuttaa aikansa kuluksi ja äitinsä kiusaksi. Pikku tiitiäinen hiipii hiljaa vessaan ja tekee pissat pottaan. Päällä on tietysti se hiukan pidempi tunika, jonka esikoinen on unohtanut nostaa ylemmäs. Vessassa hihkuu iloinen 2-vuotias, paita märkänä ja potta kädessä, kun menen katsomaan. Hoh hoo, siistiä. Kiitän yläkerran kaiffaria siitä, että ehdin vessaan ennen kuin neiti on ehtinyt kipata pottansa johonkin muualle kuin pönttöön.

Tästä opimme sen, ettei ollenkaan haittaisi, että lapsilla olisi hiukan isompi ikäero. Vanhemman lapsen on hyvä osata seuraavat taidot, kun pikkusisarus syntyy;

  1. Käydä pöntöllä, jottei tarvitse pelätä, että potta kaatuu ja tuotokset on pitkin poikin vessan lattiaa.
  2. Kävellä portaat ylös ja takaisin alas, siksi että sinun ei tarvitse juosta kauhusta kankeana huutava vauva sylissä yläkertaan pelastamaan lapsesi jalankatkeamiselta.
  3. Lapsen on syytä tajuta, ettei sisällä syljetä. Tai ylipäätänsä sylkeminen on tosi ruma tapa. (Tämä luultavasti tapahtuu vasta silloin kun lapsi on 25-vuotias, jolloin itse alat olla jo siinä iässä, ettei toista lasta tee mieli edes hankkia, vaan eläkeputki siintää jo unelmissa) 

tiistai 15. tammikuuta 2013

Tie miehen sydämeen käy...

No vatsankautta tietysti!

Viimeviikolla tein omassa pienessä päässäni vision nälkäisen miehen unelma-päivällisestä. Ja voi kyllä tuo ukko-rakas ruoasta sitten pitikin.

Meillä tuo isäntä on sellainen ruokailija, että joka ruoassa pitää olla kastiketta, jos ei muuta niin ainakin sitä helvetin ketsuppia. Miksi ihmeessä sellasella punaisella mössöllä tarvitsee "pilata" kaikki hyvä. Välillä kyllä tekisi mieli piilottaa koko pullo tuota punaista pirulaista. Sitä siis tarvitsee laittaa myös karjalanpiirakan päälle!

Tässäpä nyt tämä minun mieleni tuotos, josta pidin itsekin, eikä tämän kera tarvinnut edes kastiketta. (Paitsi sitä ketsuppia)

Äijämureke

700 g naudanjauhelihaa
3 kpl kanamunaa
annos korppujauhoa
oman maun mukaan mausteita
ehkä jopa sipulikeittopussi tai raakaa sipulia silputtuna

Sötkötä kaikki aineet keskenään niin, että massasta tulee hyvän tönkköä. Levitä massa pellille leivinpaperin päälle. 

Täyte

Valio Mustapekka yrttituorejuustoa
Pekonia



Leikkaa tuorejuustosta ohuita viipaleita ja asettele niitä litistetyn jauhelihamassan päälle tasaisesti. Tämän jälkeen on pekoniviipaleiden vuoro. Asettele viipaleet massan päälle tasaisesti. Sitten rullaa murekemassa rullalle leivinpaperin avulla. 
Nyt tämä möntti uuniin. Asteita saa olla kivat 225 astetta. Ja kunhan möykkyrulla ruskistuu mukavan ruskeaksi, tämä äijäruoka on valmis. 

Tarjoile mureke perunamuusin kera, äläkä unohda ketsuppia pöydästä!


Himokirppishamstraaja

Nyt kun Alina on tuossa iässä, että kaikki on tehtävä itse, niin on vain kertakaikkiaan parempi hankkia vaatteet käytettyinä, kun ei uusista viitsi maksaa kovaa hintaa vain sen takia, että Alina syö bolognesensa, niin, että ruoka käy paidan kautta. Joskus myös ihan vain vahingossa jostain löytynyt kuulakärkikynä eksyy paidalle ja kuin taikaiskusta siihen ilmestyy piiitkä viiva. "Mä piitää!".

Viikko takaperin vein kirpputorille lastenvaatteita myyntiin, suurimmaksi osaksi hintoina oli kahta ja kolmea euroa ja hyvin on kauppa käynyt, kun kahdessa päivässäkin oli tullut jo 57 euroa. Voittorahoilla kävinkin sitten kiertelemässä kirpputoria ja löysin hiukan kerhovaatetta isommalle neidille ja retroa pienemmälle.

 Alina sai uudet kengät kevääksi, tennareiden hinta oli 45 senttiä, eli ei paha ollenkaan. 
(Taustalla myös 2 euron Maxmorran pipo, joka mahtuu äiteen päähän.)


 Violetti velourasu, missä on ihanat pandat. Housut ja paita yhteensä 2 e. 


 Tutta-tuotteen retrot froteiset potkuhousut koossa 60, 2e. 

 On mahtavaa, että myös Facebookissa on kirpputoriryhmiä, joissa minä olen kyllä ihan aktiivijäsen. Lähiseudun kirppisryhmästä ostin tämän Hello Kitty-liivin, 2 e ja tuon alemmassa kuvassa olevan pinkin kevättakin, sekin oli 2 euroa. 


Elli sai Facebook-kirpparilta tuon alemman puuvillatakin kevääksi ja luultavasti kokonsa puolesta myös syksyksi. Hinta oli 4,90 e postikuluineen.

Aiemminkin nettikirppikseltä olen ostanut kevätpuvun Alinalle ja nyt löysin ihanan omenanvihreän Ticketin haalarin tytölle ja se oli pakko ostaa. Hintaa oli 50 euroa postikuluineen ja kunto on erinomainen. 


Polarn O. Pyretin ihastuttava punainen toppi Ellille kesäksi, 1,90 e posteineen. 



2-vuotias kerholainen

Esikoistyttäremme aloitti viime viikolla päiväkodilla ihka ensimmäisen kerhonsa, jota käy siis ilman äitiä ja isää.
Torstaina mentiin yhdessä katsomaan mistä kerhopäivä koostuu. Ensiksi lapset leikkivät pihalla vajaan tunnin, jonka jälkeen mennään aamupiiriin sisälle. Piirin jälkeen lapset saavat valita mitä he leikkivät. Päiväkodilla on ihania leluja ja jokaiselle leikille on omat nurkkansa. On nukkeleikkejä, rakennusleikkejä, lukemista ja piirtämistä. Leikin jälkeen tarjoillaan lounas, jonka myös meidän perheen uhmainen söi ihan viimeistä pisaraa myöten. Kyselinkin tästä riemastuneena, voisimmeko tulla ihan joka päivä vain päiväkotiin syömään, se kun näytti sujuvan kerhossa paljon paremmin kuin kotona, jossa maitoon dipataan lihapullia ja leivästä nuollaan rasvat.
Lounaan jälkeen onkin vuorossa loppupiiri, jossa luetaan ja lauletaan. Meidän 2-vuotiaamme ei oikein vielä osaa olla paikoillaan niin pitkää aikaa. Alina vaelteli leikkimässä muita juttuja, sillä välin kun lähes kaikki muut lapset istuivat paikallaan ja lauloivat "Koska luistellaan"-laulua.

Jotain tällaista kaipasinkin Alinan elämään, hieman enemmän aktiviteettia ja omanikäistään seuraa. Alina jäikin sitten perjantaina ihan itsekseen kerhoon, minä huristin autolla Ellin kanssa Perhekahvilaan turisemaan muiden mammojen kanssa ja miten rentouttavaa se olikin. Ehkä myös kaipasin itselleni pientä breikkiä Alinasta.
Kyllä siinä pieni haikeus oli, kun tyttöä vein päiväkodin pihalle. Alina ei juuri perjantai-aamuna olisi halunnut jäädä sinne, mutta kun kerroin että pihavarastossa olisi varmasti pulkka, niin johan tyttö lähti käsikädessä yhdessä kerhotätin kanssa sitä etsimään.
Koko kolme tuntia kerhossa ilman äitiä oli sujunut mainiosti, ainoastaan yksi itku oli päässyt, kun matonreuna oli ollut hieman liian korkealla, jotta sen yli olisi päässyt kaatumatta. Heti Alina oli saanut itselleen samanikäisen tyttökaverin, olivat kuulemma pidelleet käsistä ja silitelleet toistensa paitaa.

2-vuotias Alina on myös edellispäivästä kostuttanut ainoastaan muutaman vaipan. Pikkusiskon aiheuttama potaton kausi on siis ohi ja nyt käydään potalla istumassa, vaikkei sinne mitään tulisikaan. Tuotoksesta saa aina ihastuttavan Hello Kitty-tarran keittiön jääkaapin ovessa olevaan "Pottailukorttiin".

Haasteen tähän vaipattomuuteen  tuo se, että kun pitäisi laittaa illalla vaippa ennen nukkumaanmenoa, niin Alina ei millään sitä haluaisi. Tässä vaan jotenkin ei vielä oikein luota siihen, ettei tyttö muka kastelisi yön aikana sänkyään. Ja kun yöllä on ollut vaippa, on taas aamulla hirmu hankala saada tytölle pikkupöksyt. Olen varannut kaappiin mitä hienoimpia pikkuhousuja, on nallea, kimalletta ja prinsessaa. Ja oikeastaan kun tarpeeksi kauan maanittelee ja kehuu "isoa ja reipasta" tyttöä, niin kyllähän se vaippa viskotaan nurkkaan ja puetaan ne nallekalsarit jalkaan.
Eilen illalla pottaan kolahti myös se isompi tavara ja voi sitä iloa. Alina tokaisi "Pieni kakka", jonka jälkeen "Kakka lisää!". Alinan istuessa potalla keskittyneenä, hän myös hoilaa omia laulujansa, mikä taas aiheuttaa äidissä naurua.
Eiliset päiväunetkin nukuttiin ilman vaippaa, eikä nukkumapaikka kastunut lainkaan. Unien jälkeen tyttö kävi potalla itsenäisesti ja kippasi pissin pönttöön.

Meidän jo niin kovin isoksi kasvanut tyttö!

Iltakukkumiset ovat suurimmaksi osaksi vaihtuneet nukkumiseksi. Kaikki on oikeastaan riippuvaista kaikesta. Jos päiväunet menee yli kahden tunnin, niin yöunille meno voi venähtää. Samoin jos päiväunille meno venyyy, niin venyy myös yöunille meno. Tyttö tarvitsee itselleen paljon touhua päivän aikana ja aikaisen aamuherätyksen, mikä meille on kello 7 aamulla kun äidin herätyskello soi. Toki joskus on äidin sormi aika ahkeraan torkuttamassa, jolloin herätys on vasta viimeistään kahdeksalta.

Puhuminen on entistä selkeämpää ja pitkiäkin lauseita tulee Alinan suusta. Sanavarasto kasvaa koko ajan ja lähes kaikki muiden ihmisten sanomiset Alina toistaa.

Tällainen on äidin ja isin oma kultamurunen, eli Alinan sanoin "kuntamununen".



keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kurpitsaa kakussa

Meille oli tulossa viikonloppuna vieraita ja pohdin, mitähän sitä tarjoaisi heille. Kinkkiseksi tilanteen teki se, että tästä pariskunnasta tämä äiti-ihminen on täysin maidottomalla ruokavaliolla oleva yksilö, joten ei tilkan tilkkaa maitoa, eikä voita.

Äidiltäni sainkin sitten ohjeen tähän kurpitsa-kakkuun.

5-6 dl kesäkurpitsaa raastettuna
6 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
1 tl vanilijasokeria
2 munaa
2 dl ruokaöljyä

Kaikki ainekset vain sotketaan yhteen, rasvataan ja jauhotetaan kakkuvuoka, jonka jälkeen taikina vuokaan ja vuoka uuniin 175 asteeseen ja noin tunnin ajan kypsennetään.

Ah ja Nam!

Suosittelen syömään vanilijajäätelön kera.


perjantai 4. tammikuuta 2013

Neiti Puheenjohtaja.

"Jaa niin, ihan sellanen unohtu tossa mainita, että sut on eilen valittu puheenjohtajaksi, että onneks olkoon vaan!"- totesi ystäväni kun tuossa taannoin minulle soitteli.

Onnea tosiaan. Minut on valittu puheenjohtajaksi erään yhdistyksen hallitukseen. Mitäpä sitä tällainen kotiäiti muutakaan tekisi kuin hoitaisi kaikenmaailman tapahtumajärjestelyjä ja kantaisi painavaa mappia kainalossaan kokouksiin juostessa.
Päivittelin toiselle ystävälleni, erään huonon yön jälkeen, että miksi olen tällaiseen lupautunut. Ystävä sanoi melko osuvasti "Sulla on niin tylsä elämä eikä ole mitään tekemistä"- Aah, aivan!

Tämä vuosi alkaa siis loistavasti, olen saanut uutta hohdetta arkiseen kotiäitiyteen ja vaikka tämä puheenjohtajuus, ei arkea kovin paljon muutakaan, niin tuntuu aivan uskomattoman mukavalta, kun on jotain muutakin harrastamista kuin nuo lapset ja arjen pyörittäminen.

Tutisen täällä jo innosta, että pääsen järjestämään hiihtokilpailua ja arpajaisia, ideoimaan virikkeitä lapsille ja ehkä leipomaan vähän kokouspullia.
Samalla vapisen kauhusta, etten muista jotain tärkeää asiaa. Tässä kaikessa luotan kuitenkin entisiin ja tuleviin hallituslaisiin, joilta uskon saavani kaiken avun ja tuen tarvittaessa. Ja näin alussa tunnen olevani kyllä tosiaankin avun tarpeessa.

Ja mikä parasta, ennen joulua tehty päätös hakeutua opiskelemaan saa vain vahvistusta tämän puheejohtajaksi valitsemisen myötä.

Mikäli joku ei nyt sitä vielä tiennyt, niin neiti kotiäiti on nyt vain päättänyt hankkia itselleen ammatin ja hakee opiskelupaikkaa ammatti-instituutin aikuispuolelta. Lähihoitajaksi meinasin ja lapsiin erikoistua haluaisin. Mikäpä muu olisi kotiäidin sydäntä lähellä kuin lapset.

 Eli tämän vuoden tavoitteina, sen lisäksi että pari ihrarengasta pitäisi karistaa vyötäröltä, ovat seuraavat:

  1. Päästä opiskelemaan
  2. Olla hyvä puheenjohtaja 
  3. Pudottaa ne kilot 

tiistai 1. tammikuuta 2013

Unohtiko Matti meidät?

Maanantaina tapahtui mullistavia asioita. Päätin ottaa taas yhteyden loistavalle neuvonantajalleni, eli terveydenhoitajalle, meidän neuvolaan.

"Olemme pulassa isomman lapsemme elämäntilanteen kanssa"- nämä olivat ne ensimmäiset sanat jotka sain kakistettua ulos, heti sen jälkeen kun olin reippaasti kertonut kuka olin.
Terveydenhoitaja parahti nauruun. Minua ei kyllä naurattanut, sillä tämä esikoisen uni-farssi joka ilta ja satunnaisesti myös päivisin, repii tämän äidin pian kappaleiksi.

Saimme ohjeen olla kinastelematta isännän kanssa nukuttamisen aikana, miltä harvemmin voi välttyä ja tätähän tuo meidän pikku napero juuri haluaakin. Sitä, että äiti ja isä alkavat nahistella ja nukuttamisen koko idea karkaa käsistä ja neiti saa aina vain lisää aikaa valvoa. Päätimme myös, että iltaisin kello 21.30 on hyvä aika alkaa nukuttaa Alinaa, sillä silloin hän on oikeasti väsynyt.

Ajateltiin, että maanantain voi vielä elää rellestäen keskellä yötä, koska olihan uuden vuoden aatto.

Aamuisen neuvola-puhelun jälkeen, Alina nukahti päiväunille omaan sänkyynsä, ilman mitään raivoamisia. Tästä niin tohkeissani soitin taas neuvolaan hehkuttaakseni tätä mullistavaa tapahtumaa. Nauroimme yhdessä terveydenhoitajan kanssa sitä, että aina kun soitan ja kyselen neuvoja, niin samantien kaikki sujuu kuin rasvattu. Terveydenhoitaja totesi siihen, että ehkäpä meidän pitäisi soitella vielä illallakin, jotta Alina menisi silloin myös nätisti nukkumaan.

Kun ilta tuli, niin oi kyllä. Armas lapseni meni itse maate sohvalle ja nukkui siihen yksikseen, vaikka minä ja naapurin naikkonen juttelimme vieressä niitä näitä. Ja kello ei ollut edes kymmentä.

Kyllä siinä taas sellainen onnistumisen ihme koettiin.

Toista oli eilen.

Nukkumatti kurvasi taas meidän tien ohi ja Alina pisti silmät kiinni vasta hieman ennen yhtätoista. Uhkailua ja kiristystä, vinkumista ja naurua. Mikä siinä on, ettei se pienen ihmisen suu pysy kiinni ollenkaan kun pitäisi nukkua. "Mummu, pappa, mummu, pappa, pappa, mummu. Ukki, mimma, ukki, mimma. Heippaa!!"- tällaisia huudeltiin eilen. Ja pahinta on se, että oman naaman pitäisi olla peruslukemilla, kun näitä kuuntelee, ettei vain tulisi lietsottua höpösuuta yhtään enempää.

Eiliset päiväunet sujuivat kohtalaisesti. Koska yöunet venyivät lähemmäs yhdeksää aamulla, niin arvelinkin ettei päiväunet maistu vielä yhden aikaan. Yläkerrassa laitettiin unimusiikit soimaan ja koitin silitellä ja rauhoitella. Alina pinkaisi sängystä pois ja minä jäin sitten siihen hänen sänkyynsä ihmettelemään. Esitin nukkuvaa aina kun Alina tuli viereen katsomaan. Sitten kävi niin, että Alina kiipesi meidän sänkyymme ja hetken aikaa höpötteli omiaan ja sitten nukahti. Minä kurkin nurkan takaa kuorsaavaa tyttöä.