Unohtiko Matti meidät?

Maanantaina tapahtui mullistavia asioita. Päätin ottaa taas yhteyden loistavalle neuvonantajalleni, eli terveydenhoitajalle, meidän neuvolaan.

"Olemme pulassa isomman lapsemme elämäntilanteen kanssa"- nämä olivat ne ensimmäiset sanat jotka sain kakistettua ulos, heti sen jälkeen kun olin reippaasti kertonut kuka olin.
Terveydenhoitaja parahti nauruun. Minua ei kyllä naurattanut, sillä tämä esikoisen uni-farssi joka ilta ja satunnaisesti myös päivisin, repii tämän äidin pian kappaleiksi.

Saimme ohjeen olla kinastelematta isännän kanssa nukuttamisen aikana, miltä harvemmin voi välttyä ja tätähän tuo meidän pikku napero juuri haluaakin. Sitä, että äiti ja isä alkavat nahistella ja nukuttamisen koko idea karkaa käsistä ja neiti saa aina vain lisää aikaa valvoa. Päätimme myös, että iltaisin kello 21.30 on hyvä aika alkaa nukuttaa Alinaa, sillä silloin hän on oikeasti väsynyt.

Ajateltiin, että maanantain voi vielä elää rellestäen keskellä yötä, koska olihan uuden vuoden aatto.

Aamuisen neuvola-puhelun jälkeen, Alina nukahti päiväunille omaan sänkyynsä, ilman mitään raivoamisia. Tästä niin tohkeissani soitin taas neuvolaan hehkuttaakseni tätä mullistavaa tapahtumaa. Nauroimme yhdessä terveydenhoitajan kanssa sitä, että aina kun soitan ja kyselen neuvoja, niin samantien kaikki sujuu kuin rasvattu. Terveydenhoitaja totesi siihen, että ehkäpä meidän pitäisi soitella vielä illallakin, jotta Alina menisi silloin myös nätisti nukkumaan.

Kun ilta tuli, niin oi kyllä. Armas lapseni meni itse maate sohvalle ja nukkui siihen yksikseen, vaikka minä ja naapurin naikkonen juttelimme vieressä niitä näitä. Ja kello ei ollut edes kymmentä.

Kyllä siinä taas sellainen onnistumisen ihme koettiin.

Toista oli eilen.

Nukkumatti kurvasi taas meidän tien ohi ja Alina pisti silmät kiinni vasta hieman ennen yhtätoista. Uhkailua ja kiristystä, vinkumista ja naurua. Mikä siinä on, ettei se pienen ihmisen suu pysy kiinni ollenkaan kun pitäisi nukkua. "Mummu, pappa, mummu, pappa, pappa, mummu. Ukki, mimma, ukki, mimma. Heippaa!!"- tällaisia huudeltiin eilen. Ja pahinta on se, että oman naaman pitäisi olla peruslukemilla, kun näitä kuuntelee, ettei vain tulisi lietsottua höpösuuta yhtään enempää.

Eiliset päiväunet sujuivat kohtalaisesti. Koska yöunet venyivät lähemmäs yhdeksää aamulla, niin arvelinkin ettei päiväunet maistu vielä yhden aikaan. Yläkerrassa laitettiin unimusiikit soimaan ja koitin silitellä ja rauhoitella. Alina pinkaisi sängystä pois ja minä jäin sitten siihen hänen sänkyynsä ihmettelemään. Esitin nukkuvaa aina kun Alina tuli viereen katsomaan. Sitten kävi niin, että Alina kiipesi meidän sänkyymme ja hetken aikaa höpötteli omiaan ja sitten nukahti. Minä kurkin nurkan takaa kuorsaavaa tyttöä.