Torstaina mentiin yhdessä katsomaan mistä kerhopäivä koostuu. Ensiksi lapset leikkivät pihalla vajaan tunnin, jonka jälkeen mennään aamupiiriin sisälle. Piirin jälkeen lapset saavat valita mitä he leikkivät. Päiväkodilla on ihania leluja ja jokaiselle leikille on omat nurkkansa. On nukkeleikkejä, rakennusleikkejä, lukemista ja piirtämistä. Leikin jälkeen tarjoillaan lounas, jonka myös meidän perheen uhmainen söi ihan viimeistä pisaraa myöten. Kyselinkin tästä riemastuneena, voisimmeko tulla ihan joka päivä vain päiväkotiin syömään, se kun näytti sujuvan kerhossa paljon paremmin kuin kotona, jossa maitoon dipataan lihapullia ja leivästä nuollaan rasvat.
Lounaan jälkeen onkin vuorossa loppupiiri, jossa luetaan ja lauletaan. Meidän 2-vuotiaamme ei oikein vielä osaa olla paikoillaan niin pitkää aikaa. Alina vaelteli leikkimässä muita juttuja, sillä välin kun lähes kaikki muut lapset istuivat paikallaan ja lauloivat "Koska luistellaan"-laulua.
Jotain tällaista kaipasinkin Alinan elämään, hieman enemmän aktiviteettia ja omanikäistään seuraa. Alina jäikin sitten perjantaina ihan itsekseen kerhoon, minä huristin autolla Ellin kanssa Perhekahvilaan turisemaan muiden mammojen kanssa ja miten rentouttavaa se olikin. Ehkä myös kaipasin itselleni pientä breikkiä Alinasta.
Kyllä siinä pieni haikeus oli, kun tyttöä vein päiväkodin pihalle. Alina ei juuri perjantai-aamuna olisi halunnut jäädä sinne, mutta kun kerroin että pihavarastossa olisi varmasti pulkka, niin johan tyttö lähti käsikädessä yhdessä kerhotätin kanssa sitä etsimään.
Koko kolme tuntia kerhossa ilman äitiä oli sujunut mainiosti, ainoastaan yksi itku oli päässyt, kun matonreuna oli ollut hieman liian korkealla, jotta sen yli olisi päässyt kaatumatta. Heti Alina oli saanut itselleen samanikäisen tyttökaverin, olivat kuulemma pidelleet käsistä ja silitelleet toistensa paitaa.
2-vuotias Alina on myös edellispäivästä kostuttanut ainoastaan muutaman vaipan. Pikkusiskon aiheuttama potaton kausi on siis ohi ja nyt käydään potalla istumassa, vaikkei sinne mitään tulisikaan. Tuotoksesta saa aina ihastuttavan Hello Kitty-tarran keittiön jääkaapin ovessa olevaan "Pottailukorttiin".
Haasteen tähän vaipattomuuteen tuo se, että kun pitäisi laittaa illalla vaippa ennen nukkumaanmenoa, niin Alina ei millään sitä haluaisi. Tässä vaan jotenkin ei vielä oikein luota siihen, ettei tyttö muka kastelisi yön aikana sänkyään. Ja kun yöllä on ollut vaippa, on taas aamulla hirmu hankala saada tytölle pikkupöksyt. Olen varannut kaappiin mitä hienoimpia pikkuhousuja, on nallea, kimalletta ja prinsessaa. Ja oikeastaan kun tarpeeksi kauan maanittelee ja kehuu "isoa ja reipasta" tyttöä, niin kyllähän se vaippa viskotaan nurkkaan ja puetaan ne nallekalsarit jalkaan.
Eilen illalla pottaan kolahti myös se isompi tavara ja voi sitä iloa. Alina tokaisi "Pieni kakka", jonka jälkeen "Kakka lisää!". Alinan istuessa potalla keskittyneenä, hän myös hoilaa omia laulujansa, mikä taas aiheuttaa äidissä naurua.
Eiliset päiväunetkin nukuttiin ilman vaippaa, eikä nukkumapaikka kastunut lainkaan. Unien jälkeen tyttö kävi potalla itsenäisesti ja kippasi pissin pönttöön.
Meidän jo niin kovin isoksi kasvanut tyttö!
Iltakukkumiset ovat suurimmaksi osaksi vaihtuneet nukkumiseksi. Kaikki on oikeastaan riippuvaista kaikesta. Jos päiväunet menee yli kahden tunnin, niin yöunille meno voi venähtää. Samoin jos päiväunille meno venyyy, niin venyy myös yöunille meno. Tyttö tarvitsee itselleen paljon touhua päivän aikana ja aikaisen aamuherätyksen, mikä meille on kello 7 aamulla kun äidin herätyskello soi. Toki joskus on äidin sormi aika ahkeraan torkuttamassa, jolloin herätys on vasta viimeistään kahdeksalta.
Puhuminen on entistä selkeämpää ja pitkiäkin lauseita tulee Alinan suusta. Sanavarasto kasvaa koko ajan ja lähes kaikki muiden ihmisten sanomiset Alina toistaa.
Tällainen on äidin ja isin oma kultamurunen, eli Alinan sanoin "kuntamununen".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti