Päiväunien aikaan surruteltua

Niin no, enhän mä nyt meinaa pysyä pöksyissäni täällä, kun sain Ellin päiväunien aikana ommeltua mahtimekon. (Olen siis ihan oikeesti melko paska ompelija, joten tämä on multa jo ihan liian suuri saavutus)

Suunnittelin alunperin mekon tuolle vanhemmalle tytölle, mutta mekko on mitoiltaan liian iso. Tai siltä se näyttää. En ole vielä saanut suostuteltua meidän balleriinaa mekon sisään. Ja tuskin saankaan ja sekös pistää ärsyttämään. 

Huomenna ajattelin, että voisin kokeilla tehdä myös itselleni jotain. Kaapista löytyi kiva trikookangaspala, josta voisi kokeilla jotain kesäkolttua itselle. Näillä taidoilla siitä tulee minulle pieni, kun kerran lapsille tarkoitetut ompelukset ovat liian suuria. Heh, harjoitus tekee mestarin, vai kuinka?

Jos linjoilla on muita ompelijaihmisiä, voisitteko mainita ohimennen muutaman kangaskaupan tai paikan, josta saisi edullisesti kivoja kankaita. Kiitän!

Käsitöitä

Olen sellainen ihminen, että kun näen jonkun ystävän tehneen jotain ihania ompeluksia tai neulomuksia, on minun aivan pakko saada myös heti surruttaa koneella jotain.
Viimeksi olin naapurissa ja tämä oli virkannut ystävättärensä vauvalle helistintä. Heti kun pääsin kotiin, lainasin toiselta naapurilta lankaa ja siitä se sitten lähti. Nyt kävin ostamassa itselleni lankoja ja virkkuukoukkuja ja vimma on mahdoton.

Yhden illan aikana syntyi tämä ihastuttava oranssi hymynaamahelistin. Ja valitan, tämä on vain mielikuvituksen tuotosta, enkä pysty ohjeistamaan, miten sain tämän aikaiseksi. Naama on vanhasta verhokankaasta tehty ja sen sisällä on helistin. (Helistimen tein niin, että teipparin vahvalla teipillä kaksi pullonkorkkia yhteen ja niiden sisällä on ohraryynejä)

Eilen innostuin vähän ompelemaan! Visio oli aluksi aivan eri, mutta ajattelin, että tästä tulisi kivempi mekko, jos olisi tuollaiset olkaimetkin. Ja nyt taas kun katson tätä kuvaa, sormet alkaa kihelmöidä.
Lupasin Alinalle, että pikkusiskon mentyä päiväunille, askartelisimme ystävänpäiväkortteja. Nyt tuli kuitenkin tunne, että täytys varmaan vähän hurrutella surrutella. Lisää. Tämä mekko vaatii hieman korjailua, sillä se on melko pitkä tälle meidän pätkälle. Isosiskolle se sopisi, mutta ei vissiin ollut tarpeeksi prinsessahörhelöä, että olisi hänelle kelvannut. Pöh! Ja hei, tämä se on sitä kierrätystä. Mekko on meinaan tehty kappaverhoista!

Nyt äkkiä päiväunille tuo pieni kikkarapää ja sitten ompelukone ruokapöydälle ja surrrr....Ehkä niitä ystävänpäiväkortteja myös.

Valo jääkaapissa

Meillä on viime aikoina ollut paljon sellaisia tilanteita, että jääkaappi ammottaa tyhjyyttään ja sen sisältö on lähinnä sinappi-ketsuppilinjaa. Tämä saattanee johtua lähinnä omasta laiskuudestani lähteä lastenvaunujen kera kauppaan, vaikka kauppa onkin lähellä. Autolla kaikki olisi niin paljon näpsäkämpää.
Eilen kohtasin taas iltapäivästä tuon tyhjän jääkaapin. Tai no olihan sielä jotakin; perunoita, porkkanoit, muutama hassu grillinakki ja pikkuisen tuoreita yrttejä.

VALO JÄÄKAAPISSA-PÄIVÄLLINEN

2 isohkoa porkkanaa

2 isoa perunaa (itsellä oli sitä keltaisen merkinnän alla olevaa)

Tuoreita yrttejä tai muita mukavia mausteita

Öljyä

Lisukkeeksi jotain lihaisaa (meiltä löytyi ne muutama nakki) 

 Paprikaa

 Loraus hunajaa

Leikkele kuorituista perunoista ja porkkanoista tikkuja, suikaleita tai mitä ikinä villi mielikuvituksesi keksiikään. Suikaloi myös paprika ja pilko nakit.

Kippaa uunipellille pienennetyt ainekset ja lorauta päälle öljyä ja mausteita makusi mukaan, myös hunaja. (Itse olen rakastunut jauhettuun juustokuminaan ja rakuunaan)

Kypsennä uunissa 200 asteessa, heitä mukaan nakit kaveriksi, kun muut ainekset ovat olleet uunissa hetkisen. 

Kun mokko on valmista, lisää päälle tuoreita yrttejä!! 

Tadaa!

 

Romahin!

Ei ole tällä äiteellä enää mitään asiaa lähteä kaupoille. Mikseivät nuo alennusmyynnit voisi jo loppua? Rahapussin pohja näkyy jo!!! 

Kirpparilta tarttui mukaan ihana H&m:n neuletakki, tuntui niin ihanan pehmeältä ja lämpöiseltä ja tuo on vielä Ellille hieman isokin, joten niin, joko uskotte ihan tarpeellinen on. Mahtoi maksaa 3 €. 

 Sitten, joskus harvoin sitä tulee ostettua jotain uuttakin, ihan suoraan kaupasta. Ja tässäpä perjantain saldo "lähdetään mummun kanssa Hesburgerille syömään"! Isommalle tytölle olen yrittänyt ostaa nyt jemmaan isompaa, ettei sitten tule sitä hetkeä kun kaapissa ei ole enää sopivia vaatteita ja joutuu rytinällä ostamaan kasan vaatteita. Seppälässä oli paljon -70%-alella vaatetta, niin naisille kuin lapsillekin. Alinalle sydän-teeppari, ihana trikoopipo ja pantteritunika. 

Kappahlista löytyi tytöille samanlaiset valkoiset pitsijakut, joita olen kuolannut jo pitkään ja nyt raaskin ostaa. 5 €/kpl.

Harvemmin sitä tulee osteltua itselleen mitään, mutta nyt palkitsin itseni. Musta ja harmaa neulepaita, 8€/kpl. Ja Seppälästä kaulahuivin sai kaupanpäälliseksi kun osti 25€.

Kengät ovat minun aarteeni. Omistan sellaiset kanoottia muistuttavat sirot jalat, joten omankokoisia kenkiä on näiltä tuppukylän markkinoilta vaikea löytää. Nämä löytyivät Prismasta (missäs muualla sitä kotiäiti kävisi, paitsi tietty Lidlissä!) ja olivat puoleen hintaan. Maksoivat jotakuinkin 24€. Olen onnellinen! Sattuivat löytymään juuri sopivasti perjantaina, jolloin minulla oli vähän sitä yhdistysedustustakin. 

 Edustus? (huutonaurut tähän väliin!!)

 Käytettynä ostin Tori.fi:stä tämän suloisen Me&i pandabodyn. 15€. (Etsinnässä olisi housut samaa sarjaa.)

Isompi tyttö on Minni-fani ja tämä löytyi hänelle kirppikseltä, 3€. Ja niin oli tyttö onnellinen!

Viikonloppu mökillä!

Perjantaina kävin hieman nauttimassa viiniä ja syömässä ihan täydellistä ruokaa, yhdessä yhdistyksen hallituksen ja meidän yhteistyökumppaneidemme kanssa. Sitä taas ihminen ihan silmissä virkistyy kun pääsee aikuiseen seuraan ilman kahta tirriäistä. Ja itse pidän parhaana sitä, kun saa monta tuntia laittautua ja keikistellä peilin edessä.

Lauantaina suuntasimme koko perhe mökille! Luvassa oli pulkkailua, kelkkailua, nuotiomakkaraa ja kaikkea muuta rentoa mökkimenoa!

Mökki on "appivanhempieni" ja sijaitsee melko lähellä, parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä. On ihanaa kun on joku tuollainen rauhanpesä näinkin lähellä. Naurettavaa on se, että kun tämä äiti pakkaa itselleen, miehelleen ja kahdelle pikkutytölle kamat mukaan, on meillä yksi kokonainen Chevrolet Chevy Vani täynnä! Phah! Ja yksi koiran ruttanakin mukana!

Meidän yksivuotiaamme on melkoinen sohlorisähläri ja päivässä saa vaihtaa usemman kerran vaatteet, sillä neiti syö itse ruokansa ja onnistuu kiitettävästi syömään kaiken paitojensa kautta.
Isompi neiti puolestaan on hyvä kippaamaan kuppinsa kyynerpään avustuksella kumoon. Tälläkin reissulla keikahti yksi kupillinen limua.

Viikonloppuna oli ihan mahtava ulkoilukeli, vaikka Alina totesi jo vartin ulkoilun jälkeen, että on kylmä ja hän menee sisälle. No kyllähän nuo posket punoittivat, mutta luulen, että tämä "kylmyys" oli vain sitä, että toimme mukanamme kaksi laatikkoa leluja, ja niillä piti mitä ilmeisimmin päästä heti leikkimään.

Lapset istutettiin iltapalalle keittiön puolelle, kun minä aloin täyttää ilmapatjaa itselleni. Kaivoin sohvan alta laverin, jossa isännän oli tarkoitus nukkua. Pikku-neidille olikin matkasänky jo valmiina. (Se on muuten mitä mainion pieni karsina, jos täytyy saada tehdä jokin asia heti nyt pian loppuun. Sinne vaan muksut ja hommat hoitoon!)



Iltapalaksi söimme itsesavustettua lohta, kermaviilikastiketta ja sieni-kasvispaistosta. Jälkiruoaksi oli mandariinirahkaa. Ja kylläpä muuten kaikkia nukutti, kun oltiin päivä touhuttu pihalla.

Järjestys ennen kaikkea!

Mahtavaa, että olin saanut kommentin edelliseen kirjoitukseen. Ihan huisia, joku on kaivannut meitä. Ajattelinkin nyt pistää pientä kirjoitusta tästä meneillään olevasta tavarataivaan kadotuksesta!

Olen siis vuoden alussa päättänyt, että jokainen tämän mökin kaappi ja laatikko siivotaan perusteellisesti ja yhtään ei sitten saa säästellä tai nyyhkiä viisi vuotta vanhojen verokorttien perään tai muiden "tätä voi vielä tarvita" tavaroiden.

Olen ehtinyt käydä läpi jo meidän kaikkien vaatekaapit, tuloksena se, että puolitoista jätesäkillistä omia vaatteita, lähes jätesäkillinen isännän vaatteita ja suuuuren suuri kasa tyttöjen vaatteita lähtivät ulos tästä talosta. Osa kirppikselle ja osa ihan suoraan roskikseen.

Minusta tuntuu siltä, että miehillä on kumma tapa säilöä vaatteita, jotka ovat jo menneet pieneksi vuonna 1998. Nehän voisivat vielä joskus mahtua päälle. Toinen kummastus, ainakin meillä, on se, että t-paita, jossa on kymmenentuhattakaksisataa reikää, on vielä käyttökelpoinen. Näitä sain siis puoli salaa heitellä menemään. Tilaa tuli aivan älyttömästi ja kaappi on nyt paremmassa järjestyksessä kuin ennen siivousta!

Oma kaappini retkotti vaatteista. Osa sellaisia ale-löytöjä, joita ei ollut tullut pahemmin päällä pidettyä. Tapanani on ostaa lähes kaikki, jos on vaan punaine lappu kyljessä. Onhan minullakin muutamia sellaisia alesta löydettyjä tavoitetakkeja, joita tuskin tulen koskaan päälleni saamaan, epäonnistuneiden dieettien takia. Toivonkipinä silti hehkuu jossain tuolla. Eilen vein kirppispöytään läjän vaatteitani ja ihan pilkkahinnalla lähtivät matkaan, toivottavasti ne eivät kotiudu sieltä takaisin. Onneksi saan nuo myymättä jääneet pistettyä eteenpäin tädilleni, joka ilahtuu niistä ikihyviksi.

Valitettavasti olen vaatteiden himohamstrari ja lapseni hukkuvat vaatteisiin. Pienempi perii isosiskoltaan vaatteita ja äiti ostelee sitten tietysti koko ajan myös lisää. Uutena harvemmin ostelen mitään vaatteita, jos ei nyt ihan hirveän hyvät alet ole kyseessä. Kirpputorilta löytää nykypäivänä niin paljon hyvää kamaa, että miksi edes ostaisin lähes puolitoistavuotiaalle sotkijalle uusia?
Kirppispöytä tulvii juuri nyt Ellin pieneksi jääneitä vaatteita. Ja vaikka kaapeissa on tytöille sopivia vaatteita, on joistain silti luovuttava, koska tilaa ei ole yllin kyllin. Nettikirppiksillä pääsee hyvin eroon tavarasta, kunhan muistaa kohtuulliset hinnat. Osan tyttöjen vaatteista olenkin myynyt isompina paketteina Facebookin lastenkirpputoreilla.

Kunhan kevät saapuu ja kelit lämpenevät, aion karata päiväksi autotallin vinttiin ja penkoa sieltä kaiken ylimääräisen pois. Olen haaveillut pitäväni kesällä pihakirppiksen, mutta mahtaneeko tavara liikkua? Vintti on täynnä isännän "aarteita" (minulle ne ovat vain pelkkiä romuja) ja minun vanhoja tavaroitani, paljon askartelusälää ja astioita ja kodin muuta tavaraa.

 Oma vaatekaappini putsauksen jälkeen ja ihan järkyttävä määrä on edelleen vaatetta, joita pitäisi päälle pukea.

Tyttöjen mekko ja takki- kaappi. Piukkaa tekee. 

Onko muilla tällaisia spurtteja meneillään?

Taas kuvioissa!

Muutama perhetuttu kyseli jo aiemmin, että olenko päivittänyt blogia? Mistähän mä sellaista aikaa repisin? Päiväsaikaan tulee pestyä sata koneellista pyykkiä, imuroitua, tyhjennettyä ja täytettyä tiskikonetta, kerättyä leluja (miksi niitäkin pitää kerätä koko ajan, kun tiedostaa, että ne on kohta uudestaan jo ympäri taloa??) ja niin, onhan tuossa nyt vielä tuo 3-vuotias ja 1-vuotias lapsikin. Niin että, siinäpä teille selitystä miksi täällä on taas ollut jo ihan tosi pitkän aikaa niin hiljaista.

Vuoden alusta aloitin itse taas sen perinteisen "en syö herkkuja"-dieetin, "muuta kuin vain silloin, tällöin ja tuolloin". Kyllähän te tiedätte, ensimmäisen viikon sanotaan olevan se pahin. Yhtäkkiä monta kuukautta kestänyt sokerihumalasi laskee, kaikki kaupan hyllyillä olevat suklaalevyt huutavat nimeäsi ja mitään et saa ostaa. Meillä on isännän kanssa sopimus, että viikonloppuisin voi sitten herkutella. Isäntäkin saa silloin sitä mallasjuomaa.
Itse alan olla sitä mieltä, nyt kun tämä kolmas viikko lähti käyntiin tätä ihmisen kiusaamista, että tämähän se vasta pahinta aikaa onkin. Alan  kyllästyä salaattiin, tonnikalan haju on yöks ja viikonlopusta jääneet ylijäämä karkit huutelee nyt mun nimeä tuolla keittiön kaapissa. Välillä käyn hipelöimässä herkkusuklaita ja pistän suuhuni yhden lasten xylitol-pastilleista. Se helpottaa edes hetkeksi.
Juttelin puhelimessa tänään yhden ystäväni, tuoreen äidin, kanssa, jonka kanssa pohdimme sitä, miten päin takalistoa ihmisen ruokailurytmi taas vaan voi olla. Puhelua puhuessani kello alkoi olla kymmenen, enkä ollut syönyt siihen mennessä vielä mitään. Ja eihän siinä vaiheessa viitsi edes alkaa aamupalaa tehdä, kun jo kohta olisi lounas. Ja loppupeleissä en ole vieläkään syönyt mitään järkevää, kello lähentelee jo kahta.
Ystäväni oli juuri siis synnytyssairaalassa ja siellähän tuo ruokatarjoilu on enemmänkin kuin säännöllistä. On aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Välipalaa saa hakea pikku-keittiöstä jos huikoo, ja minä kyllä muistan, että kuopuksen aikana sairaalassa kävin vähän väliä hakemassa leipiä keittiöstä, kun oli vaan niin kauhea nälkä.
Saisipa tuollaista palvelua kotonakin.



Elämäntilanteemme on tällä hetkellä sellainen, että mies painaa hommia samaan vanhaan tahtiin, minä olen tyttöjen kanssa kotona, isompi tyttö käy kunnan järjestämässä päiväkerhossa kaksi kertaa viikossa. Pienemmän kanssa liehustamme ympäri kyliä perhekahviloissa.
Kieltämättä viime aikoina on mielessä käynyt, jospa sitä jotain töitäkin jossain vaiheessa alkaisi tehdä. Ensi syksyksi on suunnitelmissa ihan uusia tuulia, mutta niistä ei vielä parane puhua juurikaan, kun kaikki on vielä aika auki. Opiskelukin kiinnostaisi, mutta jotenkin otin kai herneen nenääni viime kesänä siitä, kun en päässytkään haluamaani opiskelupaikkaan. Liika itsevarmuus kopsahtaa joskus näemmä omaan nilkkaan.
Joka kuukausi, kuukauden puolessa välissä tulee ahdinko, sillä kotiäidin rahoilla ei kyllä pitkälle porskutella. Näinpä siis otin jo omaan työpaikkaanikin yhteyttä, jos sieltä sais jonkunlaista pikku-jobia. Kieltämättä sitä siis olisi ihana palata aikuisten pariin raatamaan, jotenkin sitä kuitenkin vielä vain haluaisi miettiä ja pohtia sitä, mikä olisi sellaista unelmatyötä.

Koska viime päivityksestä on niin pitkä aika, laitampa tähän perään nyt sitten hiukan kuvia.

Elämäämme syyskuulta tammikuuhun:

 1-vuotias pellavapää!

 Kekkereiden tarjottavia.

 Jouluntaikaa!

Joulukortti-kuva vuodelta 2013!