Käsitöitä

Olen sellainen ihminen, että kun näen jonkun ystävän tehneen jotain ihania ompeluksia tai neulomuksia, on minun aivan pakko saada myös heti surruttaa koneella jotain.
Viimeksi olin naapurissa ja tämä oli virkannut ystävättärensä vauvalle helistintä. Heti kun pääsin kotiin, lainasin toiselta naapurilta lankaa ja siitä se sitten lähti. Nyt kävin ostamassa itselleni lankoja ja virkkuukoukkuja ja vimma on mahdoton.

Yhden illan aikana syntyi tämä ihastuttava oranssi hymynaamahelistin. Ja valitan, tämä on vain mielikuvituksen tuotosta, enkä pysty ohjeistamaan, miten sain tämän aikaiseksi. Naama on vanhasta verhokankaasta tehty ja sen sisällä on helistin. (Helistimen tein niin, että teipparin vahvalla teipillä kaksi pullonkorkkia yhteen ja niiden sisällä on ohraryynejä)

Eilen innostuin vähän ompelemaan! Visio oli aluksi aivan eri, mutta ajattelin, että tästä tulisi kivempi mekko, jos olisi tuollaiset olkaimetkin. Ja nyt taas kun katson tätä kuvaa, sormet alkaa kihelmöidä.
Lupasin Alinalle, että pikkusiskon mentyä päiväunille, askartelisimme ystävänpäiväkortteja. Nyt tuli kuitenkin tunne, että täytys varmaan vähän hurrutella surrutella. Lisää. Tämä mekko vaatii hieman korjailua, sillä se on melko pitkä tälle meidän pätkälle. Isosiskolle se sopisi, mutta ei vissiin ollut tarpeeksi prinsessahörhelöä, että olisi hänelle kelvannut. Pöh! Ja hei, tämä se on sitä kierrätystä. Mekko on meinaan tehty kappaverhoista!

Nyt äkkiä päiväunille tuo pieni kikkarapää ja sitten ompelukone ruokapöydälle ja surrrr....Ehkä niitä ystävänpäiväkortteja myös.