torstai 14. helmikuuta 2013

Ruokaremontti

Hei kaikki ja pahoittelut ihan liian pitkästä kirjoitustauosta. Olen kai etsinyt inpiraatiota?

Me täällä voimme hyvin ja ainakin tähän mennessä olemme välttyneet vatsataudilta ja muilta pöpöiltä. (Tämän sanottuani, saan aivan varmasti tuta!)

Alkuvuodesta saatoin mainita, että yritän aloittaa kamppailun vatsamakkaroitani vastaan ja näin on nyt käynyt. -6 kiloa kevyempänä, täytyy todeta, että olo on ihana!
Myös isäntä on karistellut kilojansa jo peräti kymmenen, joten taputukset myös hänelle.

Lähdimme isännän kanssa ihan siitä liikkeelle, että herkut on jätettävä vähemmälle ja nyt oikeastaan vain lauantai on päivä, jolloin voi maistella makeaakin. Hassua on se, että kun käydään kaupassa, niin kärryt ovat täynnä banaaneista ja omenoista, ananaksesta ja salaatista, eikä karkeista, limuista ja sipseistä.
Leivät ovat jääneet joko kokonaan pois, tai ainakin vaihtuneet täysjyväleipiin, samoin on käynyt makaroneille, jos niitä syö, niiden pitää olla täysjyvää. Perunaa ei ollakaan aikoihin syöty.

Myös ateriarytmi on säännöllistynyt, enää ei tule siis ahmittua rasvaisia iltapaloja kymppi-uutisten jälkeen.

 Isännän salaatti, retiisiä, ohrasuurimoita, punasipulia, jääsalaattia, rucolaa, tomaattia, kurkkua ja sokeriherneitä.


Myös Alinan ruokalautanen on hiukan rehevämpi. 


 Tässä oli minun viime maanantain lounas; nugetteja, tomaattia, täysjyväpastaa ja vihanneksia. 


Tällainen pieni jälkiruokakipollinen meillä oli karkkia viime viikonloppuna, eikä taidettu edes syödä kaikkia. Lauantaina ostettu sininen suklaalevykin on vielä avaamattomana pöydällä. 

Ja nyt, joku miettinee mielessään, teenkö mitään lihakuntoilua tämän lisäksi, niin en tee. Ja mielessäni jo näen sen löysän nahkapussin, joka polvissa asti keikkuu, tarkoitan siis mahaani. Kunhan tulee kevät, niin sitten alkaa kuntosalilla ravaaminen. 

Tästä on nyt hyvä jatkaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti