Kauan pelätty ja kammoksuttu tauti valtasi rinnetalon eilisiltana. Olin jo iltapäivästä tuntenut oloni hiukan epämääräiseksi ja kun isännällekin vatsakramppia valitin, hän totesi sen johtuvan siitä, etten ollut syönyt kunnolla. No ajattelin itsekin sitten hetken, että ehkä ei muutama karjalanpiirakka voi pitää ihmisruumista onnellisena, siispä söin ruisleivän.
Tästä hetki, niin olin jo oksentanut kaiken syömäni. On se vatsapöpö kyllä sellainen kaveri, mitä ei vaan koskaan toivo omalle kohdalle. Kauan sitä onkin tässä jo hämmästelty, ettei meidän perheessä ole yrjöilty ollenkaan, vaikka Alina käy kerhossa ja muutenkin vieraillaan lapsiperheissä paljon.
Muutaman mukavan vessanpönttöhalaus-session jälkeen olo oli jotenkin siedettävä, mutta sitten iski aivan kaamea kylmyys, tutisin ja vapisin niin, että koko sänky heilui.
Pahinta tässä koko asiassa oli se, että tunsin kamalan huonoa omaatuntoa siitä, etten pystynyt huolehtimaan lapsista, varsinkaan Ellistä. Ellikin tuntui olevan jotenkin erityisen kiukkuinen, eikä nukkunut eilen juuri lainkaan.
Elli onneksi nukahti itsekseen omaan sänkyynsä illalla, mikä helpotti oloa suuresti, sain itsenikin vaivutettua uneen, vaikka edelleen palelin, niin, että koko rintakin oli ihan näpyillä. Pikku-Alina sai luvan tulla äidin kainaloon nukkumaan ja jostain kumman syystä hänkin nukahti nopeasti.
Yö olikin sitten omaa laatuaan. Toivoin koko ajan ettei tarvitsisi yöllä herättää koko taloa omilla yrjökarjumisillaan, eikä kyllä tarvinnutkaan. Alina nukkui meidän välissä ja aina silloin tällöin, juuri kun oli siinä syvimmässä ja parhaimmassa unenvaiheessa, sain mojovan potkun kankkuun tai kylkeen. "Kaveri tuli ihan suoraan lapaan". Alinalla on myös öisin sellainen tapa, että hän höpöttelee unissaan, viime yönä hän oli kovasti menossa jonnekin ja samalla kun tämä selostus on käynnissä, taukopaikoilla voi narskuttaa hampaitaan. Onko mitään hirveämpää kuin unissaanpuhuva ja hampaitaan samalla narskuttava lapsi? Ja tähän lisätään vielä se, että itse miettii koko ajan joutuuko lähtemään pöntön kanssa treffeille tai osuuko pönttöön. (Toinen oksennus illalla ei sattunut mennä ihan niin järin siististi.)
Aamun valjetessa makoiltiin tyttöjen kanssa sängyssä ja kurkittiin telkkarista Muumeja. Muumit on kyllä ihan parasta ja tuntuu siltä, että Alinakin alkaa pikkuhiljaa niistä pitämään.
Ilman ihania ihmisiä, olisi kyllä kurjaa; minä nimittäin sain hiukan apua ystävältä, joka toi minulle kaupasta Jaffaa ja vessapaperia. Hassua, että juuri kun ihmisen sisältä tulisi juuri joka kolosta jotain, niin ei sitten ole vessapaperia, onneksi sentään talouspaperia oli eilen illalla.
Tänään on pysynyt kaikki sisällä, toki välillä pitää miettiä uskaltaako aivastaa tai syödä. Aamupalaksi meni mandariini ja jogurtti. Lounaaksi söin salaatin ja äsken nappasin välipalaksi pari ruispalaa.
Nyt jännitetäänkin sitten sitä, tuleeko tämä sama kammotus lapsille. Elli on jo pidemmän aikaan ainakin tuottanut jätettä vähän liikaakin, joten hänen osaltaan todella toivon tämän olevan ohi. Isäntä sairasteli tautia jo alkuvuodesta.
Pääasia on se, että saa itse kerättyä itsensä taas ihmiseksi ja valkoinen väri naamalta vaihtuu vähän inhimillisemmäksi. Jos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti