No joo, yritin tehdä jonkun tosi sellasen paskamyrskyn aiheuttavan blogitekstin, mutta se jäi nyt hautomaan tonne tallennettuihin luonnoksiin.
Istuskellaan tässä terassilla tyttöjen kanssa välipalalla. Itse valun hikeä, vaikka siis vaan istun. Kainalot haisee järkyttävälle lehmänsonnalle, näin kun oikein mietin.
Lueskelin hiukan vanhoja päivityksiäni ja tuli jotenkin sellanen fiilis, että elämä on tässä ja nyt. Jaa niin missä?
No siinä, että tytöt on pahimmassa mahdollisessa iässä, riitoja riittää, mutta niistä huolimatta, tytöt on ihan parhaita päiväseuraa ja varsinkin tuon isomman kanssa käydyt keskustelut on niin ihania.
Saatoin ehkä lukea noita vanhoja kirjoituksia hiukan ahdistuneena. Alina oli saman ikäinen kuin Elli nyt, kun Elli syntyi. Eli siis 1 v 10 kk. Ja jos nyt ajattelen sitä, että tähän elämäntilanteeseen syntyisi kolmas lapsi, se olisi, noh, pelottavaa!
Haaveilen toki siitä kolmannesta pienestä, mutta hän saa tulla sitten myöhemmin. Mutta mutta, millaista elämämme nyt sitten on?
Esikoinen on temperamentiltaan aivan kuin äitinsä. "Kaikki tänne heti nyt"- tyyppinen lapsi, joka kilahtaa kyllä sitten kunnolla, kun sen näkee tarpekseen. Tytön sisällä asuu myös pieni kiusanhenki, mikä kai sekin kuuluu ihan hänen ikäryhmänsä tyyppiin.
Esimerkkinä voisin kertoa vaikka sen, että hän vie pikkusiskonsa kädestä jonkun tavaran ja juoksee nauran karkuun. Pitää tavaraa mahdollisimman korkealla kädessään, ettei sisko yllä siihen.
Alina on myös hurjan ujo ja epäileväinen, arkakin. Pidän sitä toisinaan ihana hyvänä asiana.
Olimme taannoin rippijuhlissa, jossa oli käytössä kaksi eri tilaa. Alina lähti pikkusiskonsa kanssa toiseen huoneeseen, missä oli puuhaa lapselle. Minä ja lasten mummu istuimme juhlatilan puolella. Alina oli jankuttanut koko ajan pikkusiskolleen, että "mene vaan Elli äidin ja mummun luo, mene vaan", käsi koko ajan toisen hameen helmoissa. Itse ei uskaltanut lähteä huoneesta toiseen, joten yritti saada rohkeamman pikkusiskonsa lähtemään ensin.
Elli on mainio, kaikkien kaveri. Nykyisin jo puhettakin tuottava pikkunainen. Toistaa kaiken mitä kuulee ja puheestaan saa jo ihan selvää ja ymmärtää mitä hän tarkoittaa.
Elli on uhkarohkea pöheli, kiipeilee, eikä kyllä tottele juuri yhtään mitään. Rakentelen täällä päivisin portteja ovensuihin ja portaikkoihin kaikkien vaaratilanteiden välttämiseksi.
Elli temppuilee paljon, roikkuu rengasköysissä ja hyppii taitavasti trampoliinilla.
Elli ei ole vielä ollut yökylässä yksinään missään, sillä hän on minun silmäteräni. Ehkä mä vielä joskus uskallan päästää tuon hulttio-muijan muille maille.
Kun tämä iloinen tyttö menee nukkumaan, silittelen häntä selästä ja jos vain päästänkään irti, vaikka tytöllä olisikin jo silmät kiinni, hän sanoo painokkaasti "PAIJAAA!".
Elämä on helppoa kun on kaksi reipasta tyttöä. Toki on päiviä, jolloin ei olla niin reippaita ja hakataan toista päähän BabyBorn-nukella, mutta kokonaisuudessaan mä nautin näiden pienten naisten seurasta ja olen kiitollinen puolisolleni (joka mut toivon mukaan vie joskus myös vihille, saaden tittelikseen aviomies!!) siitä, että mulla tosiaan on ollut tämä mahdollisuus viettää aikaa kotona lasten kanssa.
Syksy tuo muutoksen meidään elämään, kun aloitan yksityisenä perhepäivähoitajana. Toiminimet on perustettu ja hiukan jo vatsanpohjassa kutittelee, kun kaikki tämä yritysmaailma on mulle aivan uutta. Onhan toiminta pientä, mutta tuo byrokratia kaikkinensa aika pirun suurta.
Saan jatkaa kotona olemista, saan olla tyttöjen kanssa, saan lapsilleni leikkiseuraa ja pääsen taas toteuttamaan hiukan itseäni ja käyttämään musiikillisia lahjojani. Aion nimittäin painottaa musiikkia hoitopäivien aikana.
Kesä on kiva,
ei mulla muuta!
Ihana kuulla teidän kuulumisia ja onnea uudelle uralle! Nyt itse myös toistamiseen äitiydyttyäni (hiukan toisella tavalla tosin) voi sanoa, että kyllä sisaruksilla on ihan hirmuisesti annettavaa toisilleen. Vaikka ne tappelee niin kyllä seuraa sentään enemmän on :)
VastaaPoista