Nimpparisankareita ja puolivuotisjuhlaa!

Sunnuntaina juhlimme Alinan nimppareita ja Ellin elämän puolivuotista taivalta. Olimme kutsuneet kylään kummit ja isovanhemmat, harmiksi kävikin vain niin, ettei kaikki päässeet, mutta onneksi saimme silti ihan kivat kekkerit aikaan. Aurinkoinen sää suosi ja lapset pääsivät pihalle leikkimään, kun aikuiset kahvittelivat.

Omin pikkukätösin tuli taas väkerrettyä pipareita ja kääretortusta taioin täytekakun. Koristeet kakussa on sokerimassaa ja kick-patukkaakin käytin. Kääretortun täytteenä oli Valion Viola Appelsiinituorejuustoa, kermaa ja banaania.

Sössöä!

Viimeksi neuvolassa sanottiin, että olisi aika aloitella kiinteitä, niimpä heti kun saimme tuon järkyttävän kuolaihottuman Ellin kaulasta pois hydrokortisonilla, niin aloin syöttää neidolle sössöä.

Kiinteitä on nyt syöty reilut pari viikkoa ja tyttö on aivan mahtava syömäri. Suu aukeaa jo pelkästään kun näkee, että ruokaa on tulossa. Ja vatsakin on pelannut tosi mainiosti. Edelleen sontaa tulee kerran päivässä yhden lahkeellisen verran.

Aamulla syödään pieni kulhollinen riisipuuroa, sitä ehtaa kaupan jauhetta, johon lisään keitetynveden. Lounasaikaan on tarjolla bataatti-porkkanasössöä, joka on ihan parasta. Tätä sössöä menee myös iltapäivällä päivällisaikaan. Iltapalana on kaupan kaurapuurojauhe+keitettyvesi.

Eilen tein uuden kokeilun, perunaa ja kesäkurpitsaa, mutta taisi olla hiukan liian karvasmaku, kun naama oli Ellillä niin vinossa ja ruoka tuli enemmänkin ulos suusta kuin meni sinne. Olisikohan pitänyt pistää porkkanaa vähän makeuttamaan?

Haluaisin lisävinkkejä noihin ruokakokeiluihin, kiitos. Joten laittakaapa tuo vastauslaatikko laulamaan.

 

Kuvasarja on ensimmäisestä maistelukerrasta. Huomatkaa, että lusikka on myös omassa kädessä.

Elli-Elmeri 3 kuukautta

 

Elli täytti juuri kolme kuukautta. 

5630 g & 59,5 cm

 Elli on omassa ihanuudessaan tosi tyytyväinen tapaus. Iltaitkut on vähentyneet huomattavasti ja nyt ei me vanhemmatkaan jännitetä illan tullen, että itkeekö Elli kaksi vai kolme tuntia tänään. 

Hiukan liian ahkeran isosiskon takia, Elli ei ole paljoa päässyt tutkimaan maailmaa lattianrajassa. Pikku hiljaa uskallan luottaa siihen, ettei isosisko Alina rämähdä pienemmän päälle touhutessaan leikkimaton vieressä. Monesti tytöt pötköttävät vierekkäin leikkimatolla ja Alinakin esittää pikku-vauvaa ja läpsii kaaressa roikkuvia leluja sekä tekee leikki-itkuääntä. 

Kovasti tuo Elli yrittää myös luoda kontaktia pulisemalla omiaan. Ihanaa "ööh ööh"-ääntä tämä keksi myös pitää tänään neuvolassa, kun terveydenhoitaja antoi rotavirus-rokotetta suuhun. Nauruakin on jo kuultu montakin kertaa. 

Elli pitää suihkussa olemisesta äidin sylissä, isosiskon naama pistää hymyilyttämään. Päiväunia vedetään edelleen monen monta tuntia putkeen ja äidin tissimaito on sitä parhainta, pulloa Elli ei edes huoli. Kuukauden päästä luultavasti neuvolassa jo kehoitetaan aloittamaan soseiden maistelut, mutta luulempa, että me emme aloita vielä. Pyrin täysimettämään Ellin puolivuotiaaksi, toki se kaikki on omasta jaksamisesta kiinni, maidon riittämisestä ja siitä, tekeekö tuo lapsi hampaita. 

Ellin suussa, alhaalla ikenessä näkyy kaksi pientä valkoista pistettä, toinen on hieman isompi. Laittaahan tuo hampaidentekeminen miettimään imetyksen jatkumista. Jos Elli nappasee joskus hampaallaan kiinni rintaan, niin voi olla että äidin kärsivällisyys ei kestä. Ja tissi, jos joku ei sitä kestä, että se purraan verille. Isosisko sai ensimmäisen valkoisen helmen suuhunsa seitsemän kuukauden iässä, jonka jälkeen sai rintaa vielä 10 kuiseksi asti. Eli kyllä niitä puraisuja hetken kestää, isosiskon imetys loppui juuri siksi, että hampaat kävivät vähän liian useasti puraisemassa tissinpäätä.

 Elli 3 kuukautta.

Alina 3 kuukautta. 

Todettakoon, että on näissä ainakin jotain samaa ulkonäöillisesti, vaikka luonteiltaan ovatkin sitten kuin yö ja päivä. 

Siisteys, ainakin hetken

Viikonloppu oli kerrassaan mahtava! Isännys oli ehdotellut jo omatoimisesti viikolla vanhemmilleen, jospa Alina voisi mennä heille yökylään. Ja niimpäs tyttö sitten jo lauantai-aamuna lähtikin ajoissa mummulaan. Minä, joka olisin ehkä tarvinnut lepoa, nautin siitä omasta rauhasta siivoten koko talon. Pesin pyykkiä monta koneellista ja järjestelin paikkoja. Nyt, tai ainakin vielä eilen aamulla koti näytti tosi siistiltä. Tällä hetkellä Alina on taas jo ehtinyt vähän myös "järjestää" huushollia omannäköisekseen.

Aattoon on enää viikko ja edelleen kontista uupuu muutama paketti. Luojan kiitos, Kelan huimat avustukset saapuvat tilille loppuviikosta, joten kaikki tulee kuntoon edes viimetingassa.

Tänä vuonna taitaa olla valkoinen joulu, ainakin sääennusteita kun katsoo, niin pakkasen pitäisi paukahdella viikonloppuna ihan kivasti, joten jos tämä superlumimäärä ei nyt jostain syystä sula tässä välissä, niin valkoista on viikon päästäkin.

Huomenna pieni Ellimme on jo kaksi kuukautta. Tuntuu että tuon pienen tytön reisiin on ilmestynyt muutama mukava pullukkamakkara ja muutenin tyttö jaksaa entistä pidempiä aikoja olla hereillä. Pääosin tyttö on kerrassaan mainio. Hereillä ollessaan hän hymyää ihan koko ajan, kunnes sitten tulee nälkä tai niin kova väsy, sitten hän voi karjua parikin tuntia, niin ettei mistään tule mitään. Väsymys on niin kova, ettei pysty nukkumaan ja nälkää ei voi taltuttaa syöttämällä tissiä, vaan hätäapuan joskus voi olla pulloon pumpattu maitokin.
Ellissä on kyllä potkua!

Koska kerrankin yläkerrassa on inhimillisennäköistä, näytän teille pienen palan yläkertaa.

Tytöt neuvolassa

Taidettiin juuri eilen isännän kanssa päättää siitä, että lapsilukumme on täynnä. Vai voiko tästä nyt edes sitten päättää vielä, kun kuopus on juuri oppinut nukkumaan inhimillisesti yönsä ja vatsavaivatkin ovat jättäneet pikkuisen rauhaan.

Onhan niitä hetkiä, kun ajattelee, että nyt riittää, nämä lapset ovat ihan tarpeeksi. Mutta toisaalta taas niitä hetkiä, kun haikeudella ja kostein silmäkulmin miettii sitä ihanaa odotusaikaa.

Eilen kuitenkin tuli selväksi se, että Elliltä pieneksi jääneet vaatteet voidaan laittaa kiertoon. Ja onhan se niinkin, että jos ja kun ikinä meille tulisi se kolmas lapsi, niin saahan hänelle sitten uusia vaatteita lisää. Kunhan vuosi vaihtuu ja joulut on juhlittu, niin laitan sitten pienet tytön vaatteet myyntiin, ainakin osan niistä.

Eilen käytiin tyttöjen kanssa neuvolassa. Alina sai esitellä taitojaan 2-vuotisneuvolassa. Terveydenhoitaja kehui Alinaa reippaaksi ja tomeraksi tytöksi. Alina höpötteli välillä ihan oikeitakin lauseita, mutta välillä lauseisiin sekoittuu se ihan oma kieli ja oikeat sanat. Pituutta hänellä oli 83 cm ja painoa 12,3 kiloa. Hyvin kasvaa ja vihdoinkin alkaa käyrätkin nousta ylöspäin.

Elli täytti eilen kuusi viikkoa. Hän on alkanut jutella ja on kovin kiinnostunut ympäristöstä, hereillä ollessaan tarkkailee lelukaarta ja hihkuu sille. Päätäkin hän kannattaa jo melkoisen hienosti. Saimme ohjeen treenata oleilua lattialla, jotta jossain vaiheessa kääntyminenkin alkaa sitten luonnistua. Ellillä oli alkuviikosta tosi runsaasti hormoninäppyä rintakehässä, mutta nyt se on jo paranemaan päin. Koko rintakehä oli ihan kirkuvan punainen. Pikkuisen on vielä poskilla rosoista punaisuutta, mutta senkin luulisi pian helpottavan kun putsaamme sitä antiseptiselläliuoksella.
Ellin mitat olivat 55 cm ja 4565 grammaa. Hurjasti on kasvanut!

Viikonlopuksi olenkin suunnitellut vähän tonttuilua! Vintiltä haetaan kyntteliköt ja muitakin joulukoristeita. Sittten hieman siivoillaan ja järjestetään paikkoja. Alina saa myös leipoa elämänsä ensimmäiset joulupiparit viikonloppuna, annetaan niitä sitten isovanhemmille, kun ei niitä kukaan meidän perheestä kuitenkaan syö, kun ei oikein tykätä.

Ulkona on tällä hetkellä ihanan valkoista, vaikka tuo kamala tuuli ja joka puolelta sinkoava lumipyry ei miellytä tätä ulkoilijaa. Tänään siis päiväunet lapsilla sisätiloissa, kohtahan jo niiden aika onkin.

Ristiäiset

Rinnetalon tuorein prinsessa sai sunnuntaina kasteessa nimen:

Elli Beda Emilia

Juhlat olivat tosi onnistuneet ihan tarjoiluja myöten. Tässä hieman kuvamaistiaisia teille rakkaat lukijat.

Ristiäis-panikointia ja väsymystä

Tänään, sateisena keskiviikkona olen ehtinyt miettiä erästä asiaa. Mistä tietää, että on univelkainen äiti? Tietääkö sen siitä, että kun parina aamuna on herännyt jo kello viisi aamulla ja näiden aamujen jälkeen nukkuu yhden yön kuin tukki, kuulematta sitä, että esikoinen on yöllä tullut sängyn viereen peitto kainalossa ja itkenyt äitiä, että kuopus on rutissut kainalossa ja lapsen isä on laittanut tälle tuttia suuhun. Onko superväsymys sitä, ettei myöskään huomaa kun esikoinen kiipeää pimeässä päällesi, nähdäkseen toisella puolella nukkuvan pikkusiskon?

Luulen että on.

Jollain tapaa olen kuitenkin nauttinut niistä muutamasta aikaisesta aamusta, jolloin olen syöttänyt vauvan kylläiseksi ja nukuttanut kantoliinaan. Sen jälkeen olen saanut ihan rauhassa hiiviskellä villasukissa, siivoilla ja silittää pyykkiä, kun koko muu talonväki nukkuu. Siinä vain on jotain taikaa.

Äskettäin nautin piristävästä syys-säästä, vai pitäisikö nyt jo puhua talvesta? Minä sanon syys-sää, koska ulkona ei todella näytä siltä, että kohta pitäisi kääntää kalenteri joulukuulle.
Joku saattaisi pohtia, että vain hullut menee kävelemään tuollaiseen ärsyttävään sumusateeseen kahden lapsen kanssa, joista toinen huutaa hikeänsä jo sisällä ja toinen ei haluaisi istua rattaisiin ollenkaan. Yllättäen kuitenkin molemmat lapset nukkuvat nyt levollisesti, toinen sohvalla, omassa nurkassaan ja toinen vaununkopassa. Ja äiti on elämäänsä erityisen tyytyväinen, vaikka tietää, että kohta jompi kumpi herää.

Rinnetalon arki pyörii nyt ristiäisjärjestelyjen ympärillä. Joskus tulee olo, että miksi hemmetissä en järjestänyt ristiäisi jo ennen vauvan syntymää. Tuntuu, että toisessa kädessä on vauva ja toisessa kädessä iso paperi, joka on sutattu puolin ja toisin kuulakärkikynällä. Paperissa on pohjakuva ristiäispaikasta, ranskalaisia viivoja, joiden jatkona on tietoa siitä, mitä limsaa lapsivieraille pitää ostaa.
Mahdoinkohan ahnehtia kun aloin järjestää ristiäisia ja myös samaan aikaan pidettäviä Alinan 2-vuotissynttäreitä?
Pienenä perfektionistina olen kauhuissani siitä, että muistanko kaiken. Kukat, kynttilät, liinat, tarjoilut, lapsille tekemistä jne. Itkuhan siinä meinaa tulla puseroon kun tajuaa, että ristiäiset ja synttärit ovat ihan ovella, ei tulevana viikonloppuna, vaan sitä seuraavana.

Koska olen juonitteleva kettunainen, olen saanut värvättyä myös apujoukkoja. Äitini valmistaa voileipäkakun, murokeksejä ja juustokeksejä. "Anoppi" on luvannut leipoa kakkupohjat ristiäiskakkuun, hän on myös valmistautunut ottamaan Alinan yökylään ennen ristiäisiä.
Yksi vauvan kummeista, Kaarina, valmistaa juhliin suolaisia piirakoita.
Ystäväni Mervi pääsee näyttämään laululliset taitonsa esittämällä tilaisuudessa Johanna Kurkelan "Ainutlaatuinen".
Minä itse olen uskotellut itselleni, että leivon Alinalle Barbie-kakun ja samalla täytän ja koristelen kastekakun.

Tärkeintähän tässä on se, että vauva, rakas pieni tyttäremme saa kauniin nimen. Hänet kastaa Naantalin kirkkoherra Jyrki Rautiainen, joka kastoi myös Alinan.

Hassua sinänsä, etten ole vielä ehtinyt panikoida omasta vaatetuksestani, tai siitä meneekö isännän paidan napit kiinni.
Alinan kanssa käytiin jo leikkauttamassa hiuksemme. Alinalle olen myös jo ostanut kauan kaivatun Metsolan froteisen Helistin-mekon.
Vauva pukee yllensä virallisen osion ajaksi perinteisen meidän suvussamme kiertäneen, äitini virkkaaman kastemekon ja tämän jälkeen pienen röyhelöllisen farkkumekon, sikäli mikäli se ei ole jo pieni, tuo nöttönen kun tuntuu kasvavan hurjaa vauhtia.

Siinä taas meidän kuulumisiamme!

Vilautampas tällaista kuvaa, joka on otettu neljä päivää ennen vauvan syntymää!

Supermamma synnytti

Elän tällä hetkellä harvinaisen onnellista aikaa kahden lapseni kanssa, jostain kumman syystä aikaa ei tunnu riittävän siihen, että ehtisin lätistä tänne jotain joka päivä.

Jos ja kun joitakin lukijoita kiinnostaa synnytykseni kulku, niin kerrottakoon se kaikessa lyhykäisyydessään nyt.

Keskiviikko-iltana 17. lokakuuta käväisin suihkussa, jonka jälkeen supistuksia alkoi tulla ja ne voimistuivat. Katselimme siipan kanssa laatuviihdettä eli BB.tä telkkarista, jonka jälkeen mies totesti, että hänen on mentävä ilmeisesti suihkuun, kun vaikutin siltä, että lähtö on lähellä.
Menimme kaikesta kivusta huolimatta sänkyyn ja koetimme nukkua. Minun nukkumisestani ei tullut mitään, joten hiippailin alakertaan kellottamaan supistusvälejä. Ne huitelivat siinä 5-8 min rajoissa.
Pakkailin kivuissani vielä kassia valmiiksi ja koitin soittaa synnytyslaitokselle, puhelin teki tepposet, eikä ollut kenttää.
Lopulta onnistuin saamaan yhteyden sairaalaan ja kerroin, että tulossa ollaan.
Kävin sitten kertomassa isännälle, että soittaa äidilleen ja että nyt on tosi kyseessä. Vaikka kivut oli aikamoisia, siedin ne silti hienosti.
Mummu saapui meille puolen yön korvilla ja me lähdimme sitten kohti Hämeenlinnaa. Autossa kuunneltiin Radio Rockilta Timo Kotipellon ja Liimataisen Blackustics-albumia. Minä kirjoittelin supistuksia ruutuvihkoon.

Sairaalassa pääsin heti tutkimushuoneeseen, jossa todettiin, että saliin vaan, 6-7 cm auki. Puin ne ihanimmat salivehkeet päälle ja pääsin sitten synnytyssaliin kiikuttelemaan keinutuoliin. Minut laitettiin käyrälle, josta nähtiin sitten supistukset ja vauvan sydämensyke. Kaikki tuntui mukavalta, vaikka mitään kivunlievitystä ei ollut vielä.
Yöllä kello kolmen aikaan tuli anestesialääkäri, joka sitten koitti etsiä minusta nikamanvälejä huolella, saadakseen laitettua spinaalin. Kyllä se kolo sieltä sitten löytyi lopulta. Taisi olla koko synnytyksen kamalin vaihe se, kun joutui mahansa kanssa olemaan kippuralla, samalla kätilö litistää minua entisestään kasaan ja toimenpide kesti ikuisuuden, eikä happea meinannut saada.
Kun spinaali oli isketty selkääni, olin taivaissa. Naureskelin monitorissa näkyviä supistuksia, joita en itse tuntenut lainkaan. Tokaisin miehelleni jo tässä vaiheessa, että tulen uudestaankin synnyttämään, koska tämä on niin mukavaa. Radiossa soi Lady Gaga.
Noin puolisen tuntia ehdin olla unelma-oloissa, kun aloin tuntea ponnistuksen tarvetta.
Kätilön mukaan vauvan syntymään tarvittiin kaksi ponnistusta ja papereissa lukeekin ponnistusvaiheen kestäneen kaksi minuuttia. Hyvä minä, supermamma!

Vauva putsattiin ja sitten sain hänet heti kainaloon ja voi sitä nälkää, mikä pienellä oli.

Synnytyksen aikana menetin rutkasti verta, lapuissa lukee että synnytyksen aikana 600 ja sen jälkeen vielä 200. (yksikkö taitaa olla grammaa) Tästä johtuen minä pyörryin suihkuun, jonne myös oksensin. Ja sen jälkeen nukuin ja oksensin ja oksensin. Ja sairaalasta lähdettyäni hemoglobiini näytti 82. Eli tällä hetkellä syön persiljaa ruukusta, napsin rautanappuloita ja ryystän c-vitamiini-juomaa. (Viimeisessä mittauksessa, viikko synnytyksestä, HB 88)

Täällä me nyt olemme, kotosalla. Pian alkaa se ainainen arki, jota jännitän nyt jo kovasti. Tällä viikolla harjoitelin jo vähän lasten kanssa keskenään olemista, kun kävimme seurakunnan kerhossa. Ja hyvinhän tuo meni. Ainoastaan kerhosta lähteminen oli hankalaa Alinan kanssa, sillä hän on "vähän" uhmis.

Alina rakastaa pikkusiskoaan suuresti. Päivittäin vauva saa hellyyttä yllin kyllin. Alina antaa vauvalle tuttia ja sanoo "Vauva maistaa!" Alina hoitaa nykyisin myös enemmän omia nukkevauvojaan, kantaa kantokopassa ja paijaa pepusta. Pikku-äiti on siis apuna aivan varmasti joka tilanteessa, niissäkin, joissa en välttämättä häntä tarvitsisi.

Loppuun vielä sen verran, että hakekaapa itsellenne kauposta joulukuun Vauva-lehti, sieltä löytyy juttua meistä. (se ilmestyy siis vasta sitten joulukuussa!)

Hän on täällä tänään

Rinteessä on uusi prinsessa. 

Hän syntyi 18.10 klo 3:52.

3275 g ja 47,5 cm.

Rakkaus on valtava.