Päiväunivaikeuksia.

Luulenko vain, vai onko lapseni nyt jotenkin tietoisesti jättämässä päiväunensa unholaan?

Muutaman kuukauden sisällä päiväunettomia päiviä on ollut useampia. Eilen viimeksi, tyttö heräsi vasta hiukan vailla yhdeksän aamulla ja jätti sitten reippaana tyttönä päiväunet kokonaan väliin. Hyvinhän tuo neiti jaksaa koko päivän puuhastella, illalla sitten vasta alkaa kiukuttelu.
Eilen väsytin tytön saunomisella ja iltapalalla silmät jo meinasivat mennä kiinni. Salattujen Elämien aikaan tyttö jo nukkuikin, mikä on meidän arkikaavassa aika herkkua. Persuksissaan sitä kuitenkin koko ajan jännittää, jospa tuo herääkin tunnin nukkumisen jälkeen ja on taas virtaa täynnä.

Aamulla neiti heräsi ajoissa jo seitsemältä ja minäkin sain sitten itseni raahattua sängystä pois, eläen toki siinä toivossa, että tänään saan neitosen ajoissa päiväunille.
No tässä sitä ollaan, kirjoitan blogia ja tuo pieni päivänsäde mennä tepsuttaa leikkisilitysraudallaan ja silittelee minun lattialla lojunutta paitaani.

Tunti sitten syötiin molemmat isot kasat muusia ja nakkisoosia, Alina pyysi oikein lisääkin ja luulin todella, että napa täynnä unikin maistuu, mutta eipä näy nukkumattia näillä nurkilla, ainakaan vielä. Viimeistään tunnin päästä olisi neidin silmien oltava kiinni, jos hän meinaa saada nukkuvansa. Sen verran ilkeä äiti täällä asuu, ettei ihan mihin aikaan tahansa saa nukkua uniansa.

Luojalle kiitos siitä, etten itse ole ns. tottunut nukkumaan joka päivä päiväunia, en ole antanut itselleni siihen lupaa. Jos näin olisi, voisin olla aika kiukkupussi äiti niinä päivinä kun tytöltä jää päiväunet pois.

Kieltämättä nyt juuri itseänikin nukuttaisi ja varmaan nukahtaisinkin jos oikaisisin itseni tuohon sohvalle.

Yksi keino on yrittämättä, vaunuihin tuo lapsukainen kyllä nukahtaisi, mutta siinä on omat haasteensa. Tällä hetkellä vaunut ovat auton takaluukussa, autontakapää on korkealla, minulla on vauva mahassani, vaunut painavat tonnin ja pihalla on kurja ilma. Riittäneekö tämä selitykseksi siihen, ettei inspiraatiota vaunuhyssyttelyyn löydy juuri nyt.

Eilen nukutusyrityksiin kuului Oliver ja kumppanit-kirjan lukua yläkerrassa. Neiti haluaisi käännellä itse sivuja ennen kuin ehdin saada lauseen loppuun, sitten pienen ihmisen suu käy niin lujaa, ettei hiljaisuutta tule ollenkaan. Välillä hän huutaa "isää kiiaa" joka tarkoittaa sitä, että pitäisi saada lisää kirjoja.
Maitoa juodaan yleensä kun aletaan päiväunille, sellainen kevyt pullollinen riittää useimmiten. Joskus epätoivon hetkinä tuntuu siltä, että tyttö juo maitoa litra tolkulla. Ja pyytää lisääkin, sitten on pakko kieltäytyä.

Jospa tästä nyt nousen ja kokeilen vielä keinoa "tehdään pesä sohvan nurkkaan ja mennään sinne piiloon". Yhtenä päivänä se onnistui, taisi olla viime viikolla.

Kuukauden iässä pikkutyttö nukkui kyllä ihan missä vaan, eikä paljoa tarvinnut lauleskella!

Askartelua!

Vaikka Alinan nuha alkaa olla tosiaan jo ohi, niin silti tämän viikon seurakunnan kerho jäi meiltä välistä. En tiedä kumpaa se harmitti enemmän, äitiä vai tytärtä?

Kerhon ohjelmassa olisi ollut siilin askartelua. Alina tykkää siileistä, eli "kiileistä". Kesällä kerran nähtiin omalla pihalla siili ja seurattiin sitä tytön kanssa. Tyttö on sen jälkeen muistanut siilin hyvin ja tietää kyllä miltä siili näyttää.

Reippaana äitinä (naurua) halusin sitten askarrella kotona jonkunlaisen siilin. Alinan kanssa askartelu on vielä vähän sellaista "äiti tekee kaiken"-puuhaa. Tälläkin kertaa tytöllä oli omat paperit ja värikynät, joiden kanssa puuhastella sillä aikaa kun äiti väänsi komian siilin. Malli on sitten ihan omasta päästä keskitty ja sen kai huomaakin.

Tällaisen askarteluun tarvitaan:

• Ruskeaa kartonkia, harmaata kartonkia ja valkoista myös.
• Tavalliset sakset ja halutessaan sitten kuviosakset. Meidän siilin piikit on leikattu kuviosaksilla, tuli vähän sähäkämmän näköinen.

• Liimaa

Ruskeasta kartongista leikataan siilin mallinen möykky, sekä kaksi jalkaa. Harmaasta kartongista puolestaan leikellään suikaleita. Valkoisesta paperista tein silmän ja nenän, nenän väritin toki mustaksi.

Harmaat piikkisuikaleet liimataan siilin "runkoon". Harmaita suikaleita voi vähän vääntää karrelle, jotta piikistö näyttää elävältä. Jalat liimataan siilin takapuolelle. Ja tyhmempikin ymmärtää sitten liimata myös nenän ja silmän paikalleen.

Tadaa! Valmis!

Nautinnollisia askarteluhetkiä, jos joku nyt innostuu tällaisen tekemään. Meidän siilimme sai paikan jääkaapin ovesta, joka alkaa jo mukavasti täyttyä neidin askarteluista ja piirrustuksista. 

Mahamatka!

 Ruumiinrakenteeni ennen raskautta ei nyt niin kovin häävi ollut, takana jumppaa ja tanssia pari kertaa viikossa, eli jotakin liikunnallista harrastettu ja melko tosissaankin koko syksyn ja vielä sitten raskauduttuani myös keväällä.

Alkuun varasin ajan yksityiselle varmistuakseni siitä, että jokin todella oli tarrannut matkaan. Täten nyt vielä mainittakoon, että esikoisplikka antoi odotuttaa itseään tovin, jonka jälkeen tutkimuksissa selvisi yhtä sun toista ja raskaus sai alkunsa sitten pienten hormonipaukkujen jälkeen. Samoin kävi nyt siis myös tällä toisella kerralla, hormoninappeja naamariin ja taas oltiin gravideja.

 Alun hävytön turvotus oli järisyttävä ja välillä sitä pohti onkohan niitä kuitenkin enemmän kuin yksi. Ultraääni polilla paljasti, että vauveli ihan yksinänsä siellä kellui. (Yläkuvassa 10+2 rv)

 Ylempi kuva raskausviikkoja 16+3 ja alemmassa sitten saattanee huomata tuon pienen eron. Alempi kuva viikolta 19+3, muutamassa viikossa siis mahdoton pyöristyminen, joka onkin sitten jatkunut melko tasaiseen tahtiin.

 Ylemmässä kuvassa viikkoja 24+1

 3d-kuvaa Hämeenlinnasta, viikot 28+2. Tyttö siellä haukottelee makeasti.

Nyt tällä hetkellä odottelen, että tuo vauva tajuaisi laskeutua joskus alemmas. Alinaa odottaessa maha oli vielä laitoksellakin korvissa ja laskeutui siis vasta salissa, joten, turha kai sitä on vielä edes odotella.

Viimeinen kuva on tuorein, viikon sitten nappastu. Viikkoja kuvassa 34+1.

Päivät sujuu leikkien!

Meillä on kotona tällainen tyttö, pieni leikkijä. Pienen tytön kekseliäisyys yllättää monta kertaa päivässä. Meillä on päiviä, kun leikkikattilassa keitetään maissinaksuja ja päiviä, jolloin oikeassa kattilassa keitellään muoviomenaa.
Päiviä, jolloin äidin puhelin häviää yllättäen ja löytyy myöhemmin nuken haalarin sisältä.

Viimeksi tänään etsin kuumeisesti pankkitunnuksia, jotka etsinnän jälkeen löytyivät sitten kaapista, jossa säilytän muovikulhoja ja vuokia. Eräs askartelija oli sen sinne piilottanut.

Meille on kertynyt leluja älytön määrä ja luulempa vain, että mitä enemmän ikää kertyy sen enempi lelujakin on. Välillä piilotan osan leluista ja otan sitten taas myöhemmin käyttöön, jolloin ne tuntuvat kuin uusilta.
Käyn paljon kirpputoreilla, joista aiemmin ostin pelkkiä vaatteita. Nyt kun Alina on jo isompi tyttö, niin tulee enemmän katseltua ja jopa ihan osteltuakin leluja käytettyinä. Siksipä teinkin mieluisimmista löydöistä teille pienen esittelyn.

Punaiset, luultavasti jostain 70-luvulta peräisin olevat nukenvaunut löytyivät kesällä rompetorilta, Loimaalta. Mukana saatiin ehta 70-luvun kookas muovinukke, joka tällä hetkellä nököttää kodinhoitohuoneen pesualtaassa ja odottelee itselleen vaatteita ja sitä, että joku harjaisi sen muhkean tukan.

Vaunujen kyydissä kuvassa lepäilee minun vanha mollani, naama vähän suttuinen, mutta muuten niin lempeä.

Muutama pehmolelukin kuuluu suosikkeihin, näillä ei juuri leikitä, mutta ne ovat tunnearvoltaan suuria. Vasemmanpuoleinen nallukka on minun vanha. Tässä taannoin sain äidiltäni ison kassin vanhoja pehmojani ja tämä on yksi sieltä. Oikeanpuolimmainen nalle on ihana ja hetken mietin uskallanko edes laskea sitä lelukoriin, mutta tuo on niin vahvaa tekoa, vaikka vanha onkin, että tuskin hajoaa neidin käsittelyssä. Nalle on peräisin äitini äidin äidiltä ja muistan hyvin sen, kun tuolla ja muilla mamman sängyn päällä istuneilla leluilla ei saanut rajusti leikkiä. Jos joku tietää mikä vuosiluku on kyseessä, niin kertokaa!!

Kuva nyt ei suostunut sitten menemään oikeinpäin, mutta kuvassa on muovirottinkinen laukku, jonka nappasin muutamalla eurolla kirpparilta mukaani. Ensin ajattelin pitää sen itselläni, on meinaan aika korea, mutta halusin sittenkin antaa sen tytölle leikkeihin ja mieluinen on ollut.

 

Vauvalle olen kirpputorilta löytänyt 20 sentillä tällaisen keikkuvan nallen, jonka silmät räpsyy, kun se keikkuu. Tämä vain on jo leikeissä, sillä innokas isosisko rakastui siihen heti sen nähtyään. 

Mökki-viikonloppu!

Viikonloppu onnistuneesti takana ja arki jatkuu meillä seuraavasti;

Alina sai jostain, luultavasti perjantaisesta perhekahvilasta nuhan ja on nyt sitten vähän "pippee". Räkä valuu ja yskääkin on, mutta menoa se ei tunnu silti haittaavan. Kuumetta ei ainakaan vielä ole, kurkunpääntulehdus iski viime yönä, mutta tällä kertaa lievempänä kuin aiemmin.
Alinalle tulee joka kerta nuhassa kurkunpääntulehdus ja yleensä se on niin paha, että juodaan litratolkulla jäävettä ja hengitellään kylmää ilmaa ikkunasta keskellä yötä. Viime yönä riitti vain yskänlääke ja pienesti raollaan oleva ikkuna, jonka ansiosta kärsin itse nyt karheasta kurkusta.

Lauantai vietettiin kokonaisuudessaan mökillä, mummun ja papan seurassa. Minä itse aloitin päivän heräämällä herätyskelloon kello seitsemän ja väsäilin sitten korvapuusteja jo aamutuimaan. Olen löytänyt ihanan ohjeen, mistäkäs muualtakaan kuin Kinuskikissalta. Noita voisi tehdä joka päivä, maistuvat aivan ihanalle ja vielä jopa seuraavana päivänäkin ovat kuin tuoreita.

Mökillä minun piti rentoutua ja niin taisin tehdäkin, Alina viihtyi hyvin sisällä leikkimässä ja mummun kanssa on tytön mielestä ihan paras leikkiä.
Päiväunien aikaan minä tein pienen lenkin vaunuilla, siis ehkä noin kaksisataa metriä, jonka jälkeen tunsin jo kuolevani, joten oli pakko palata takaisin mökkiin.
Alinan päiväunet jäivät vajaaseen tuntiin, kun serkkupoika päätti tulla mökkiin sisälle kovan metelin kera. Siinä vaiheessa "rentoutunut" ja juuri unihorrokseen ehtinyt äiti ei ollut niin kovin mielissään.

Samalla kun me naisten kesken juoruiltiin sisätiloissa, niin miehet sitten ajelivat pellolla minun elämäni ensimmäisellä autolla, Ford Fiestalla. Isäntä, joka ei luultavasti koskaan kasva aikuiseksi ja hänen veljensä kaahasivat pellolla monta tuntia. Alinan serkkupoika, joka on vasta 9-vuotias pärräsi sitten crossi-vehkeellä isojen seassa!
Luulempa, että näillä hormoneilla oli ihan hyvä pysytellä sisällä, sillä sydän syrjälläänhän siinä joutuisi katsomaan isojen miesten kaahaamista ja kurvailua.

Eilisen päivän sain olla rauhassa yksin kotona, kun pikku-likka ja isäntä lähtivät taas mökille.
Minä nautin hyvistä päiväunista, jonka jälkeen sain puhdin hiukan työnnellä huonekaluja, oi kyllä. Järjestin eteisen uuteen uskoon ja pesin sieltä lattian. Yläkerrassa valmistin vauvalle oman nurkan, missä on pinnasänky, matto ja keinutuoli. Illemmalla kävin vielä reippaalla kävelyllä naapurin kanssa, eikä muuten tuntunut missään.

Tänään tämä kurkkukipu taitaa pitää minut visusti sisällä ja sohvalla.

Vesikeli ei meillä menoa haittaa!

Mokomakin vesikeli! Ei niin, että riemuiten mieleni halajaisi pihalle, mutta sade vaan pilaa jotenkin koko ihmisen mielen.

Jotta tähän päivään saatiin taas menoa ja meininkiä, käytiin neitosen kanssa hiukan kyläreissulla. Niitä reissuja onkin mahtunut taas parin viikon sisään useampia.
Tällä kertaa kävimme moikkaamassa Vilho-poikaa, johon Alina on tutustunut kerhoissa. Vilho on Alinalle aika tärkeä, ainakin päätellen siitä "Viio"-hokemasta, jota voi päivittäin kuulla sata kertaa. Alina tunnistaa myös millainen auto on Vilhon perheellä.
Vilhon äiti odottaa myös vauvaa ja meidän lasketuissapäivissämme on eroa vain muutama hassu päivä, hassu yhteensattuma, mutta kuitenkin ihan superkivaa, koska silloin kun odotin Alinaa, olisin juuri kaivannut jonkun joka eli samaa tilannetta.
Alina ujosteli tapansa mukaan ja nysväili minun sylissäni, mutta kyllä tuo neiti sitten lopulta rohkeni leikkimäänkin ja jopa ihan halimaan Vilhon kanssa. Ihana pikku pariskunta!

Huomenna on vihdoin rento-päivä, mikä luultavammin meinaa minulle sitä, että kädessäni on imuri ja pölyrätti, toisin sanoen mihinkään ei tarvitse lähteä, vaan voi vain olla kotona ja mikä parasta saa herätyskellottoman aamun, millainen oli myös tänään.

Päässä vilisee kaikkea ihan hullua kun nämä raskausviikot vain lisääntyy. Eilen nauroimme illalla isännyksen kanssa sitä, millaisia sauna-reissuja meidän poppoolla tulee olla sitten kun vauva syntyy. Alina seilaa edestakaisin ammeen ja saunan väliä, hanasta valuu koko ajan vesi, yksi kylvettää vauvaa, toinen pesee Alinaa. Missähän välissä sitä itsensä sitten pesee?
Myös minulle tärkeä kodin kunnossapito huolestuttaa hiukan. Alina on alkanut kammoksua imuria, mikä hämmästyttää, sillä viimeisen parin vuoden aikana täällä kotona on imuroitu lähes päivittäin, ainakin joka toinen päivä. Kun imurin laittaa hurisemaan, Alina juoksee leluinensa turvaan johonkin sohvannurkkaan.
Kuinkas sitten pienen vauvan ja imuria pelkäävän taaperon kanssa suoriudutaan siivouksesta, joka on kuin pakkomielle minulle, kotiäidille?
Onnekseni minulla on kantoliinoihin hurahtanut ja niistä paljon tietävä ystävä, joka on luvannut myydä minulle liinan, johon voin ja varmaan aionkin kääriä pienen vauvamme imuroinnin ajaksi. Ja helpottaahan tuo sitten muissakin tilanteissa. Ja täten toivon, että uusi vauva tykkää myös olla liinassa, koska muuten minun haavekuvani helposta kodinjärjestelystä romuttuu kyllä ihan täysin.
Tällä hetkellä ehkä se kaikkein eniten vaivaava asia raskauteen liittyen on vauvan koko. Mietin sitä joka päivä vain enemmän. Ja pelkään kuollakseni jotain isoa paksua sokerivauvaa, jonka joudun pukemaan jo suoraan 74 senttisiin vaatteisiin.
Alinahan syntyi kaksi viikkoa ennen laskettua-aikaa ja painoi tuolloin 3545 g. Eli jos nyt tyhmäkin ihminen ajattelee vähän viisaasti, niin mikäli hän olisi päättänyt pysyä mahassa hiukan kauemmin, olisin saanut päästellä pihalle aikamoista pakettia. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt ja sain siltikin muistoksi ne mukavat tikit jalkoväliini. (Siitä sen enempää mainitsematta!)
Tasan kahden viikon päästä saan tietää jonkunlaisen painoarvion vauvasta, kun menemme synnytystapa-arvioon. Ja mikäli lääkäri sanoo, että lapsesta tulee yli neljä kiloa, taidan pyörtyä ja vaatia synnytyksen käynnistystä, mikä tuskin kuitenkaan onnistuu, jos miettii muuten tämän kuntayhtymän toimintaa.

Ehkäpä minä tyydyn vain kohtalooni ja possautan pihalle jonkun suuren möllykän, samahan se on, kunhan uusi tyttö on terve ja yhtä ihana kuin tuo isosiskonsa!

Mainittakoon nyt tähän loppuun sitten vielä se, että isäntä on alkanut pyöräillä. Eilen hän nappasi pyörän autotallista ja polkaisi 6 kilometrin lenkin. Itse en kyllä uskonut tuota, mutta kyllä tuo niin hikeä valui, että pakkohan se oli uskoa, että jossain kauempana se oli käynyt.
Viime viikolla hän pyöräili autotallin ympäri muutaman kerran, muttei kuulemma voinut enempää kun ei viittinyt pelkillä vanteilla polkea.
Hän sanoi myös pitävänsä huoltopäiviä, jotka ovat siis sellasia, että mieli tekee grillimakkaraa. Ja hyvä niin, eihän sitä aluksi kannata liikaa rehkiä.

Taisin eilen pitää hänelle sen huoltopäivän, kun kannoin kaupasta kotiin muutamaa eri juustolaatua ja patongin ja pakotin syömään Valion Luostari-juustoa kilokaupalla.

Edellisviikonloppuna Alina pääsi isin kyytiin ajamaan nurmikkoa!

Syksyn alku!

Ilmeisesti muiden ihmisten mielipide teki nyt sen, että alan jo kirjoitella hissuksiin myös tämän blogin puolelle!

Tervetuloa siis vielä kerran!

Perheemme nuori neiti, pikkulikkanakin tunnettu Alina, täytti perjantaina yksi vuotta ja yhdeksän kuukautta. Tällä hetkellä tytöllä on menossa lievä ujostus-kausi, joka ilmenee useimmiten oudoissa paikoissa, ei niinkään kotona jos meillä on vieraita. 

Käymme Alinan kanssa ainakin vielä toistaiseksi seurakunnan järjestämässä perhekerhossa sekä Mll:n perhekahvilassa. Aikaisemmin Alina on leikkinyt ja kirmannut yksinään tai muiden lasten kanssa, nykyisin tuntuu, että tuo istuu minun sylissäni koko leikkiajan. Toisaalta minua ei haittaa ollenkaan pidellä tuota ihanaa esikoista kainalossani, sillä huoli siitä, että pian hänestä tulee isosisko ja aikaa jää hänelle vähemmän, kasvaa päivä päivältä! Mutta olisihan se kiva, jos Alina reippaana tyttönä leikkisi muiden lasten kanssa omatoimisesti. 

Tämän kesän aikana tyttö on kehittynyt hurjasti ihan joka asiassa, puhetta on tullut enemmän, pottakin on käynyt tutuksi ja nukkumista on harjoiteltu jo isontytön sängyssäkin. 

Sanavarasto on melkoisen laaja, reilu parikymmentä sanaa varmaankin. Välillä ollaan isä-ihmisen kanssa ihan ymmällään, kun tyttö jankkaa jotakin sanaa. Muutamia kahden sanan pötöjäkin tulee silloin tällöin, kuten "eppa kukkuu", "koia sinne". Yhtenä päivänä tuli pidempikin lausahdus "Isi mennää tiittaa piioo" (Isi mennään telttaan piiloon!)

Pottailu startattiin äidin laiskuuden vuoksi vasta pari viikkoa sitten. Ja hyvä niin, sillä ei tuo tyttö tainnut ihan valmis koko hommaan olla edes aiemmin. Tällä hetkellä ollaan siinä vaiheessa, että muutamia kertoja tyttö käy itsekin potalla, jos ovi vessaan vain on auki. Mikäli ovi on kiinni, tyttö ilmoittaa suureen ääneen hädästä. Meillä on käytössä tarrapaperi, joka on jääkaapinovessa ja joka kerta kun potassa on jotain, niin palkinnoksi saa tarran paperille. Alina kehuu myös itseään sanomalla "Hyvä hyvää!" 

Kaiken kaikkiaan elämä tuon neitosen kanssa on mennyt kyllä tosi hienosti ja tuntuu paranevan koko ajan. Tuntuu ihanalta, niin lapsesta kuin vanhemmistakin kun nyt puheenkehityksen myötä ymmärrämme toisiamme paremmin. 

Äiti-ihminen, eli minä täällä ruudun toisella puolen, voin vallan mainiosti. Keskiraskauden iskiassärky on vaihtunut loppuraskauden vessassaravaamiseen ja supisteluihin. Vauva mahassa hakee mitä ilmeisimmin edelleen hyvää asentoa, sillä möykkääminen mahassa on välillä sellaista, että ihan heikottaa. 

Tällä hetkellä jännitän tulevaa synnytystä, joka varmasti menee hyvin, mutta täytyyhän sitä jännitellä aina vähäsen. Sairaalakassi odottaa makuuhuoneen nurkassa, jotta joku sen siitä mukaansa nappaa. 

Tunteet heilahtelevat minne sattuu, välillä toivoo lapsen jo syntyvän ja välillä taas toivoo sen pysyvän sisällä vielä pitkään. 

Kaikki tarvikkeet tulevalle prinsessalle taitaa olla kasassa, vaipparoskista lukuunottamatta. (Ah, taas sitä rallia!!) Viikonloppuna nostin pinnasängynpohjan valmiiksi vauvalle ja petailin sänkyä. Tällä kertaa sitä on malttanut odottaa ehkä hiukan pidempään, ennen kuin alkoi hössöttää kaikista kehdoista ja peitoista. 

Isä-mies on palannut kesälomiltansa tovi sitten jo takaisin töihin ja arki meillä kotona on alkanut. Päivät sujuvat niin kuin aina ennenkin. Isä-mies tekee oman firmansa töitä ilta-aikaan, jos sellaisia on tarjolla. Me Alinan kanssa vietämme nykyisin paljon päiviä ihan vain kotosalla, kun tämän äidin juokseminen Alina-neidin perässä alkaa olla melko raskasta. Tuossa juuri pohdinkin, että pian tulee se vaihe, kun en uskalla poistua talosta enää mihinkään, kun pelkään synnyttäväni jonnekin Prisman kassojen väliin! 

Jospa tässä olisi nyt tämä ensimmäinen kunnollinen blogi-päivitys!

Askarreltiin ystävän luona eilen vähän syksyisiä kransseja, tässä minun ja Alinan yhteinen luomus.