Pitkään olen päässäni miettinyt erästä asiaa, joka välillä suututtaa niin lujaa, että räjähtäminen on melko mitätön vertauskuva siitä, mitä mieleni tekisi tehdä.
Tiedän sellaisia äitejä, yh-pirkkoja tarkemmin ottaen, jotka soimaavat niitä miehellisiä äitejä, jotka valittavat yksinäisyydestä ja siitä, että kaikki on vain ja ainoastaan heidän vastuullansa, koska mies huitelee siellä ja täällä.
Tuleekohan näille yksinään lapsia hoitaville äideille koskaan mieleen, että joskus myös meillä äideillä, joilla on miehet, voi olla raskasta?
Minä olen nainen, kahden lapsen äiti, minulla on avopuoliso. Meillä on omakotitalo, jossa on n. 150 neliötä, ellei enemmänkin, talo on kolmessa kerroksessa, meillä on myös koira.
Meillä on autoja enemmän kuin laki sallii, muutama liikennekäytössä, yksi bensasieppari, pari hienompaa vehjettä.
Asuntolainakin on.
Minä "tienaan" vanhempainpäivärahaa ja kerran kuussa tililleni rapsahtaa myös lapsilisät kahdesta lapsestamme. Tämä huima potti on yhteensä n. 700€
Päiväni vietän kahden lapsen kanssa. Parhaimmillaan olen lasteni kanssa 12 tuntia päivässä. Välillä huomaan, että minä vain nukun avopuolisoni kanssa samassa sängyssä.
Päivän aikana minä; imuroin, pesen pyykkiä, teen ruokaa, käyn kaupassa ja kerhoissa, pyyhin isomman takapuolta, vaihdan niskapaskoja, leikin, laulan, lenkkeilen, johdan paikallista yhdistystä parhaani mukaan, ja kaiken tämän lisäksi yritän pitää itseni ajantasalla ystävieni elämistä ja pitää yhteyttä heihin.
Näistä luettelemistani asioista moni on sellainen, johon avomieheni voisi osallistua, ellei tekisi päivätyötä ja omistaisi omaa yritystä.
Ja koska nyt on niin, että mies on enemmän töissä kuin kotona, niin minä tunnen itseni useasti yksinhuoltajaksi.
Enkä tosiaan aio valittaa siitä, että on kurjaa kun mies käy tekemässä töitä ja tienaa siitä rahaa, jolla tämän perheen menot pystytään kattamaan. Yhtä hyvinhän minäkin voisin olla töissä ja lapset jollain puolituntemattomalla hoidossa.
Pointtini asiassa on se, että minulla kuuluisi olla ne auttavat käsiparit, jotka auttaisivat, siksi tämä kaikki kotona yksinoleminen tuntuu aivan kamalalta, varsinkin näin toisen viikon jälkeen.
Lähipiirissäni on kaksi äitiä, joiden siipat humputtavat maailmalla työtehtävissä ja nämä naiset ovat yksin lastensa kanssa. Enkä ole tainnut kuulla heidän suustaan ainoatakaan valituksen sanaa siitä, että he ovat yksin. He kestävät sen ja sietävät sitä.
Hei yh-pirkot, relatkaa!
