tiistai 18. syyskuuta 2012

Mahamatka!




 Ruumiinrakenteeni ennen raskautta ei nyt niin kovin häävi ollut, takana jumppaa ja tanssia pari kertaa viikossa, eli jotakin liikunnallista harrastettu ja melko tosissaankin koko syksyn ja vielä sitten raskauduttuani myös keväällä.

Alkuun varasin ajan yksityiselle varmistuakseni siitä, että jokin todella oli tarrannut matkaan. Täten nyt vielä mainittakoon, että esikoisplikka antoi odotuttaa itseään tovin, jonka jälkeen tutkimuksissa selvisi yhtä sun toista ja raskaus sai alkunsa sitten pienten hormonipaukkujen jälkeen. Samoin kävi nyt siis myös tällä toisella kerralla, hormoninappeja naamariin ja taas oltiin gravideja.

 Alun hävytön turvotus oli järisyttävä ja välillä sitä pohti onkohan niitä kuitenkin enemmän kuin yksi. Ultraääni polilla paljasti, että vauveli ihan yksinänsä siellä kellui. (Yläkuvassa 10+2 rv)



 Ylempi kuva raskausviikkoja 16+3 ja alemmassa sitten saattanee huomata tuon pienen eron. Alempi kuva viikolta 19+3, muutamassa viikossa siis mahdoton pyöristyminen, joka onkin sitten jatkunut melko tasaiseen tahtiin.


 Ylemmässä kuvassa viikkoja 24+1


 3d-kuvaa Hämeenlinnasta, viikot 28+2. Tyttö siellä haukottelee makeasti.


Nyt tällä hetkellä odottelen, että tuo vauva tajuaisi laskeutua joskus alemmas. Alinaa odottaessa maha oli vielä laitoksellakin korvissa ja laskeutui siis vasta salissa, joten, turha kai sitä on vielä edes odotella.

Viimeinen kuva on tuorein, viikon sitten nappastu. Viikkoja kuvassa 34+1.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti