sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mökki-viikonloppu!

Viikonloppu onnistuneesti takana ja arki jatkuu meillä seuraavasti;

Alina sai jostain, luultavasti perjantaisesta perhekahvilasta nuhan ja on nyt sitten vähän "pippee". Räkä valuu ja yskääkin on, mutta menoa se ei tunnu silti haittaavan. Kuumetta ei ainakaan vielä ole, kurkunpääntulehdus iski viime yönä, mutta tällä kertaa lievempänä kuin aiemmin.
Alinalle tulee joka kerta nuhassa kurkunpääntulehdus ja yleensä se on niin paha, että juodaan litratolkulla jäävettä ja hengitellään kylmää ilmaa ikkunasta keskellä yötä. Viime yönä riitti vain yskänlääke ja pienesti raollaan oleva ikkuna, jonka ansiosta kärsin itse nyt karheasta kurkusta.

Lauantai vietettiin kokonaisuudessaan mökillä, mummun ja papan seurassa. Minä itse aloitin päivän heräämällä herätyskelloon kello seitsemän ja väsäilin sitten korvapuusteja jo aamutuimaan. Olen löytänyt ihanan ohjeen, mistäkäs muualtakaan kuin Kinuskikissalta. Noita voisi tehdä joka päivä, maistuvat aivan ihanalle ja vielä jopa seuraavana päivänäkin ovat kuin tuoreita.

Mökillä minun piti rentoutua ja niin taisin tehdäkin, Alina viihtyi hyvin sisällä leikkimässä ja mummun kanssa on tytön mielestä ihan paras leikkiä.
Päiväunien aikaan minä tein pienen lenkin vaunuilla, siis ehkä noin kaksisataa metriä, jonka jälkeen tunsin jo kuolevani, joten oli pakko palata takaisin mökkiin.
Alinan päiväunet jäivät vajaaseen tuntiin, kun serkkupoika päätti tulla mökkiin sisälle kovan metelin kera. Siinä vaiheessa "rentoutunut" ja juuri unihorrokseen ehtinyt äiti ei ollut niin kovin mielissään.

Samalla kun me naisten kesken juoruiltiin sisätiloissa, niin miehet sitten ajelivat pellolla minun elämäni ensimmäisellä autolla, Ford Fiestalla. Isäntä, joka ei luultavasti koskaan kasva aikuiseksi ja hänen veljensä kaahasivat pellolla monta tuntia. Alinan serkkupoika, joka on vasta 9-vuotias pärräsi sitten crossi-vehkeellä isojen seassa!
Luulempa, että näillä hormoneilla oli ihan hyvä pysytellä sisällä, sillä sydän syrjälläänhän siinä joutuisi katsomaan isojen miesten kaahaamista ja kurvailua.

Eilisen päivän sain olla rauhassa yksin kotona, kun pikku-likka ja isäntä lähtivät taas mökille.
Minä nautin hyvistä päiväunista, jonka jälkeen sain puhdin hiukan työnnellä huonekaluja, oi kyllä. Järjestin eteisen uuteen uskoon ja pesin sieltä lattian. Yläkerrassa valmistin vauvalle oman nurkan, missä on pinnasänky, matto ja keinutuoli. Illemmalla kävin vielä reippaalla kävelyllä naapurin kanssa, eikä muuten tuntunut missään.

Tänään tämä kurkkukipu taitaa pitää minut visusti sisällä ja sohvalla.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti