Ihan tavallinen tallaaja, huumorintajuinen, ahkerakin(kunhan se inspiraatio iskee), äiti, avovaimo(joskus toivottavasti aviovaimokin), sellainen pullantuoksuinen.
Täytin kesäkuussa 25 vuotta ja nuo numerot kauhistuttavat minut kankeaksi. Jestas, minä muka 25. Juuri olin teini-ikäinen, bilehirmu ja koko ajan menossa ja nyt, no nyt minä asutan miehen kanssa omakotitaloa, ihan eri paikkakunnalla missä olen syntynyt, meillä on kaksi maailman ihaninta lasta ja kaikki muutenkin kivasti.
Olen hyvinkin tavallinen, puen aamuisin ylleni rikkinäiset sukat, näin syksyn tullen on pakko pukea villasukatkin, sillä mikä lie tämä minun jalkavaivani onkaan, se vaatii lämmintä, jottei jalat kipuilisi. Minulla ei ole tapanani harjata hiuksiani. Suihkun jälkeen vedän tämän hehtoperuukin vain rullalle ylös ja se sama myttykasa voi olla päässäni avaamatta seuraavaan suihkuun asti. Välillä sitä vain täytyy korjata.
Joinain päivinä huomaan, etten ole meikannut moneen päivään. Nyt kun päiviin on töiden mukana tullut hiukan joku järkevä rytmi, ei vain aina ehdi sutaista naamaansa mitään, eli alan olla aikamoinen luomu-muija. Tilasin itselleni Liv Boxin, vaikka mielessäni koko ajan kysynkin, että onko mulla muka aikaa käyttää niitä rasvoja ja tököttejä itseeni. Ja oi kyllä, tämä ensimmäinen paketti oli aivan ihana, niin ihana, että kulkiessani keittiön romukorissa lojuvan ACO:n päivävoiteen ohi, minun on pakko lähes aina pumpata pari pisaraa rasvaa naamaani. Eli saattaa olla, että joku mahdollisuus itsensä tärkkäämisen on.
Harrastan en juuri mitään. Haluaisin kovasti ommella, virkata ja askarrella. Onhan minulla kaikkia noita jo alotettuina kaapeissa, se aika vain olevinaan puuttuu. Rakastan laulamista ja monen tietämättä minulla on ihan hyvä äänikin. Johtunee siitä, että vietin pienen ikäni musiikkiluokalla kuoroissa hoilaten ja bändiluokassa paukuttaen. Pyrin myös laulamaan omien lasten kanssa mahdollisimman paljon ja ainakin tämä isompi jälkikasvu on jo aika hyvä keksimään omia laulujaan.
Toimin puheenjohtajana paikkakuntani MLL:n paikallisyhdistyksessä. Olen tehnyt sitä nyt jo toista vuotta. Ja kolmas vuosi lähtee käyntiin vuodenvaihteessa. Se on minulle eräänlainen henkireikä, tykkään luoda ja nähdä mitä olen luonut, joskin taustallani on upea joukko reippaita naisia, joita ilman mistään ei tietenkään tulisi mitään. Odotan innolla uutta vuotta ja mitä kaikkea uuden hallituksen kanssa keksimme.
Haaveilen ammatista, sillä takataskussani on melko kehnot ylppäripaperit ja tulevaisuus näyttää melko tyhjältä. Haaveilen yhdestä lapsesta lisää, mutta se saa odottaa, vielä muutamankin vuoden. Nyt on niin hyvä olla! Oikeastaan haaveilen myös ihan siitä tavallisesta elämästä, töistä, kotiaskareista ja sen sellaisesta. Sellainen jokin balanssi tästä puuttuu, tuntuu jotenkin epävarmalta juuri nyt. Mielessäni on muutamia sellaisia mielenkiintoisia ammattinimikkeitä. Ne liittyvät lapsiin.
Tällä hetkellä teen yksityisenä perhepäivähoitohommia ja olen tykännyt. Muutama ylimääräinen lapsi ei tunnu juuri missään, välillä tuntuu henkisestikin jo niin raskaalta. Silti en päivääkään vaihtaisi. Mahdollistaahan tämä sen, että saan olla kotona ja seurata omien lasten kasvua ja kehitystä.
Minä, se ikuinen painonpudottaja ja "maanantai on aina hyvä päivä aloittaa parempi elämä"- ihminen. Nytkin taas ja edelleen yritän saada tätä elopainoa pienemmäksi. Piru vie, kun se vain tuntuu niin ylivoimaiselta. Hetki sitten meni ihan kivasti ja tuloksiakin tuli ja sitten tuli taas joku asia mitä murehtia ja suklaata syötiin levy kaupalla. Perkele, en voi sanoa muuta, selkärankani on tainnut upota tuonne läskien sekaan.
Niin, tälläinen minä olen, juuri nyt ja tänään. Huomenna toivon mukaan samanlainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti