maanantai 24. helmikuuta 2014

Tulevaisuuden pyörittelyä ja löytöjä kirppikseltä!

Olen tässä pyöritellyt mielessäni paljon kaikkia ajatuksia, mistä olisi kiva kirjoitella, mutta jotenkin sitten niiden juttujen sisältö on vain pari lausetta, niin en sitten ole viitsinyt alkaa kirjoittaa.

Istuskelen tässä pöydän ääressä, kupissa hiukan jäähtynyttä kahvia ja on vaan niin leppoisa fiilis. Koti on saatu kaaoksessa järjestykseen ja pyykkikonekin on pyörinyt ympyrää jo monta tuntia.

Pyöritellään hiukan tulevaisuutta. Tarkoitukseni oli lähteä opiskelemaan ja kokeilla yrittäjyyttä siinä samalla. Nyt kuitenkin pohdittuani ja puntaroituani, jätän tuon opiskelun vielä tuonnemmaksi ja kokeilen sitä yrittäjäksi ryhtymistä. Jään kotiin lasten kanssa ja saan tehdä jotain sellaista mistä pidän ja mistä ehkä olen jo tovin haaveillutkin. En mainosta tässä nyt asiaa sen enempää, kukin voi tiedoillaan ja taidoillaan pohtia, mitä tämä muori ryhtyy tekemään.
Olen käynyt yrityskeskuksessa kyselemässä niitä näitä, sain muutaman paperin, joita pitäisi täytellä. Onneksi aikaa on vielä paljon, eikä mitään tarvitse tehdä äkkiä, niin ettei ehtisi ensin ajatella. Luonteeltani kun olen vähän tällainen hössö, olen jo mielessäni kaavaillut pientä ehostusta kotiin, uusia tarvikkeita ja kaikkea sitä mitä tulevaan tarvitsen, vaikka ne ovat pieniä juttuja kaiken tämän paperityön rinnalla.
Pääasia on nyt se, että tulevaisuudessa on jotain varmuutta, itse kiinnostavaa työtä ja lapset kuitenkin lähellä.

Ja sitte siihen, mitä tämä kevääntulo aiheuttaa meidän perheessämme. Äiti miettii uusia sisustusideoita, kevään värejä, ompeluja, verhoja, siivousta. (Ikkunat tekisi mieli pestä heti, kun tuuli tuivertaa, linnut laulaa ja aurinko vilahtelee)
Isäntä otti heti eilen metrimittansa käteen ja marssi pihalle, kun näki auringonpikahduksen. Näin meillä syntyi idea alkaa kunnostaa autotallin ulkovuorta. Lautamäärät on jo laskettu ja kohta autotalli saa saman värityksen kuin meidän talommekin. Ovat sitten samaa perhettä, nyt kun tuo autotalli on tuollainen romanttinen possunpunertava.

Huomatkaa mahtavat taitoni käyttää Painttia!
(Leikkaa ja liima)


Kevään tullen alkaa tulla myös rutkasti moisia juhlia. Luulen, että keväämmällä on ainakin tulossa yhdet valmistujaiset (tai näin ainakin luulen, oletan että mut kutsutaan kaikkiin bileisiin), rippijuhlat ja synttäreitä yllin kyllin. 
Tulevana viikonloppuna menemme juhlimaan pientä tyttövauvaa, joka saa nimensä. Ja joka hemmetin kerta se pukustressi iskee! Miksi oi miksi? Itse olin menossa vasta maaliskuun lopussa ristiäisiin, mutta Luojalle taasen kiitos siitä, että tarkastin ajankohdan kutsusta ja selvisi, että juhlat ovatkin jo ensi viikonloppuna. (JES!) 

 Pienemmälle rimpsessalle löytyi kengät kirppikseltä. Jotenkin en tunne hinkua ostaa uusia sandaaleja muutamia bailuja varten. Nämä maksoivat kokonaiset 5 senttiä kirppiksellä ja kunnoltaan ovat moitteettomat. Mitä nyt hiukan sisäpohja tummunut. Ihanat ja hieman vanhanaikaiset tunnelmaltaan. Elefanten!

 Jotta myös mekko piti ostaa, tai ei todella pitänyt, mutta kun oli niin suloinen, ettei sitä 6 euron takia voinut kauppaankaan jättää. Söpönen! 


Nyt kun tähän kirppikseen taas päästiin, niin olen taas löytänyt jos mitä kirpputorilta. Samalla kun siivoan oman pöytäni, lähden kainalo täynnä tavaraa ulos? Pitikö sen näin mennä? Tavarastahan piti päästä eroon. 

 Minni-fanille minnipaita, 1 €

Äiteelle kangasta hintaan 10 senttiä! Taitaa tyttöset saada housut tästä itselleen kesäksi, sellaiset rennot haaremipääntsit!

Mahdollisesti kun aikaa vielä on, täytynee minun ruveta väsäämään korttia tuolle pienelle tyttöselle, jonka ristiäisiin siis ollaan menossa.

Ideoita ristiäislahjaksi?


1 kommentti:

  1. Oot sit mennyt ostamaan mun (ja sen myötä V:n) vanhat sandaalit :DDD Oli pirpanalla viime kesänä myöskin juhlakenkinä.

    VastaaPoista