Tällä samaisella hetkellä näen edessäni 3-vuotiaan tyttäreni, joka on pukenut päällensä pikkusiskonsa 80-senttisen talvihaalarin. Hän istuu lattialla ja huutaa siskolleen "AUTA MUA!! ÄÄÄÄ!!" Me emme ole menossa ulos, vaan täällä on menossa tämä ihan jokapäiväinen äidin mieltä lämmittävä pukemisleikki. "Me mennään sienimetsään!".
Pikkusisko, 1-vuotta, on hänkin laittanut pipon päähänsä ja oikeassa jalassa komeilee toppakenkä ja lisää vaatteita kaivetaan laatikoista.
Ja mitä tekee äiti, tämä edelleen istuu yöpaitaisillaan pöydän ääressä, naputtaa elintärkeää blogipäivitystä, kädessään puhelin, johon yrittää silloin tällöin mutista jotain, antaa tukea ystävälleen, jonka lapsi on vatsataudissa. Äidin naama on väärinpäin, koska on nälkä ja perunoiden kypsemisessä menee vielä tovi, hänen toisen kätensä kynsissä on geelaukset ja toisessa ei, koska eilen ei riittänyt aika tehdä myös toiseen käteen.
Ja miltä näyttää koti? No ihan perinteisesti siltä, että äiti ja isä on vähän syöneet eilen illalla pitsaa, lasten mentyä nukkumaan. Uuninpellit on ympäriinsä, pitsalaatikot pitkin pituuttaan pöydällä. Juustoraastettakin näyttäisi lojuvan pöydällä. Tiskiallas on tapansa mukaan täyttynyt tiskeistä, koska koneessa on ne kuuluisat puhtaat astiat, joita niin harvoin jaksaa laittaa kaappiin omille paikoilleen. Talo on siis ihan yksi perseytys tällä hetkellä.
Mistähän sen virran repisin, että tää näyttäis taas siltä kuin eilen ennen kuin isä-mies tuli töistä kotiin. Hän antoikin erityismaininnan talosta "Onks täällä siistiä vai mitä täällä on tapahtunu?". Tuosta kommentista sain kyllä niin hyvän mielen, että vielä tänään aamulla piti hänelle töihin soittaa ja kiittää. Kivahan se on jos joskus jotain kiitosta saa, vielä kun joku päivä sais ne tulppaanit tai ruusut, kera kehun ja halauksen niin kyllä vaan hei!
Nyt painelen hommiin, jotta saisin tänäänkin illalla kiitosta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti