tiistai 26. helmikuuta 2013

Läskit lähtee-projekti

Tammikuussa alkanut Läskit lähtee-projekti on edennyt jo siihen vaiheeseen, että nesteet ovat poistuneet ja nyt tuntuu siltä, ettei mikään irtoa enää ollenkaan, vaikka olisit syömättä viikon. Kiitän nyt sitten tuota viime viikon yrjötautia, joka sai taas kivasti painoa alemmas ja minulle uutta puhtia jatkaa tätä projektia. Lähellä oli jo kokonaan luovuttaminen.

Isäntä on kutistunut jo ihan silmissä, kasvoista ja mahasta sen huomaa, muutamat vaatteetkin, jotka ennen olivat pieniä, menevät nyt jo tosi hyvin päälle. Isännän apuna elämäntapamuutoksessa on Tonalin-lisäravinne, jonka pitäisi polttaa rasvaa ja kaventaa ulkonäköä.

Itseltäni painoa on karissut nyt n. 7 kiloa ja olo on kyllä kevyempi kuin koskaan. Eilen illalla mietin, mitkä fiilikset sitten on kun kymmenen kiloa on tipotiessään.
Jotta saisin myös itseäni himpun kiinteämmäksi, aloitin eilen Jillianin 30 day shred level 1:sen ja kylläpä sitä taas huomaa miten kunto on aika rapistunut. Hassua kyllä, ettei eilisen puolen tunnin rehkimisen jälkeen mikään paikka ei kolota. Pääsin reippaasti sängystä ylös, eikä pikku-mössykän kantaminenkaan tunnu juuri miltään. Tänään siis jatkuu.






Kävin eilen vaatekaupassa kokeilemassa piruuttani pienempää housukokoa ja kappas, nehän istuivat hienosti. Jätin kuitenkin vielä kaupan hyllylle, kun juuri olin tuhlannut liikaa rahaa imetysliiveihin. Syksyllä ristiäisiin ostin vielä kaksi kokoa isommat housut, kuin ne mitkä minulle eilen meni jalkaan. (Koosta 46, kokoon 42)

Koska nyt aloitin tuon jumppaamisen, niin otin itselleni vertailun vuoksi kuvan tämän hetkisestä sivuprofiilista, jotta näen muutaman viikon päästä onko jotain tapahtunut.


Ja myös etuprofiili.

Palailen taas tämän asian tiimoilta, kun jotain hurjaa muutosta on tapahtunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti