maanantai 17. joulukuuta 2012

Haaste.

Blogi saa nyt hieman uudenlaista sisältöä, sillä lukijani ja ystäväni Jippu oli halunnut haastaa minut. Ja tässäpä siis minun vastaukseni 11 kysymykseen, jotka hän on keksinyt.

  1. Miten vietätte Joulua? Joulu menee melko perinteisen kaavan mukaan. Aatto ollaan isännän vanhempien luona, heillä ensin syödään, sitten tulemme kotiin päiväunille, jonka jälkeen alamme odottaa valkopartaa saapuvaksi. Ilta lojutaan omalla sohvalla glögimukin kanssa ihastellen lahjoja. Joulupäivänä matkaamme Turkuun minun vanhempieni luokse, jonne kuulemani mukaan joulumuori olisi tulossa jakamaan paketit.
  2. Joulun merkitys sinulle? Joulu ei minulle merkitse oikeastaan ainakaan kovin uskonnollista. Joulu on minulle perheen yhteistä ihanaa aikaa, siihen kuuluu syömiset ja paketit.
  3. Lähetitkö joulukortteja? Lähetin toki. Aiemmin olen ollut reipas ja askarrellut itse kortteja, mutta lasten syntymien jälkeen on tilattu valokuvakortit netistä. Tänä vuonna kortteja tilattiin 40 kpl ja kaikki niistä on laitettu eteenpäin.
  4. Houkuttavatko alennusmyynnit välipäivinä? Heh. Ne ovat kai jo nyt ottaneet varaslähdön tässä tuhlarissa ja juuri eilen tein itselleni tilauksen alemyynnistä netistä.
  5. Uusi vuosi lähenee - raketit ilmaan, vai rahat taskuun? Muutama paukku varmaan tulee ostettua, isännän toimesta. Itse en tykkää paukuista yhtään, tulisin toimeen ihan vain niillä tähtisade-tikuille.
  6. Uuden vuoden ruokailu teidän perheessänne? Hmm. Nakit ja perunasalaatti. Itselleni hankin ehkä jotain kalaa.
  7. Lupauksia ensi vuodelle? Painon on pudottava! (Eikö se ole tarpeeksi ytimekäs vastaus)
  8. Luistelu, hiihto, pulkkailu vai laskettelu? Voi elämä, sukset olen nähnyt viimeksi ala-asteella, laskettelua en ole ikänä kokeillut, luistella tykkäisin, mutta välineet hukassa. Ehkäpä tuo pulkkailu on nyt sitten valittava.
  9. Vietetäänkö teillä Nuutinpäivää? ;) Ei ole vietetty, eikä varmaan vietetä.
  10.  Talvilomamatkoja suunnitelmissa? Enpä ole tullut miettineeksi, miehen lomista ei voi koskaan tietää, joten takuuvarmasti lomat vietämme kotona.
  11. Se pieni asia, mikä tekee arjestakin juhlaa? Lapset, tietysti, ainakin joskus! :DD
 Minun 11 keksimääni kysymystä tulee tässä:

  1. Onko kotipihallasi lunta?
  2. Onko talvi ehtinyt jo aiheuttaa sinulle kipeitä paikkoja, oletko esim. liukastunut?
  3. Pidätkö lumesta?
  4. Mikä on sopiva pakkanen sinulle?
  5. Oletko jouluihminen?
  6. Millainen on joululahjatoivelistasi?
  7. Onko sinulla joulukalenteri? Jos on, niin millainen?
  8. Montako joulukorttia olet saanut?
  9. Pidätkö joulupipareista?
  10. Oletko leiponut pipareita tai torttuja?
  11. Aiotko katsoa telkkarista tänä vuonna Lumiukon?
Haasteen saavat seuraavat bloggarit kaarina ja Sara, ihan vaan nämä kaksi, koska enhän mä nyt voi ketä tahansa haastella. HÖH! 

 Siispä nyt haastan lukijoita tekemään samat temput!
  1. Kiitä haastajaasi ja linkkaa hänet postaukseesi
  2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
  3. Keksi 11 uutta kysymystä
  4. Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
  5. Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

2 kommenttia: