torstai 25. huhtikuuta 2013

Kevät on tullut jo tännekin!

Jos terassilla oleva lämpömittari näyttää varjossa yli kymmenen lämpöastetta, niin voiko sitten jo sanoa kevään tulleen?

Aivan varmasti voi. Ihmisen sisällä pyörii ajatukset yrtti-istutuksista, orvokeista ja lasten leikkimökin sisustuksesta.
Muutaman päivän vesisade hävitti pihalta melkoisen määrän sitä valkoista tavaraa, mistä nyt en enää viitsi edes puhua, ettei vain käy vanhanaikasesti ja takatalvi yllätä.

Meidän perheen esikoinen on oikein varsinainen neiti Hiekkalaatikko. Heti aamulla tuo toteaa "mää hiekkaan menen". Ja näin ollen me vietetäänkin nykyisin lähes kaikki hereilläoloajat ulkona, jos sää vain sallii.
Vuosi sitten tuli istuttua naama väärinpäin hiekkalaatikon reunalla, kun Alina ei millään malttanut keskittyä yhteen asiaan kahta minuuttia kauempaa. Minä en mahani kanssa jaksanut juosta tuon virkeän pikkuisen perässä, joten tuntui siltä, että sisällä oleilu oli paljon helpompaa.
Myös tämä edesmennyt (?) talvi oli minun mielestäni paljon helpompaa viettää sisätiloissa. Alina ei oikein pystynyt kunnolla liikkumaan paksussa haalarissaan. Omalla pihalla oli niin paljon lunta, että kulku oli jo pelkästään aikuisellekin hankalaa.

Mutta nyt kun tämä kevät on tullut, kaikki on niin paljon iisimpää. Itse voi ottaa kupposen kuumaa, samalla kun taputtaa lapiolla "älä tule paha kakku" hiekkalaatikolla. Elli nauttii pitkistä päiväunista terassilla. Lapset voi pukea kevyemmin. Ja parasta on se, että Alina viihtyy itsekseen hiekkakakkujen parissa pitkiäkin aikoja, ettei koko ajan tarvitse vahtia, vaan voi välillä käydä sisällä katsomassa ettei perunoista lopu keitinvesi.

Uutena juttuna Alinan elämään on tulossa polkupyöräily. Alinan kaveri Niilo tartutti taannoin pienen innostuksen tytölle, jonka jälkeen tämä alkoi hokea "mun punanen pyörä". Polkupyörä on ollut varastossa jo vuoden päivät ja sitä on nyt muutaman kerran kokeiltu. Vielä ei ihan ole selvillä se, miten jalat menee kun poljetaan, mutta kovasti Alina ainakin hokee "polkee polkee", vaikka samalla kuitenkin on tiukasti polkimet jarruttamassa.

Kevät on kyllä ehdottomasti paras vuodenaika, heti tietysti kesän jälkeen. 
(Kuvia eiliseltä)








 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti